ANTERO S. On.
EBBA. {Menee äkisti Sven'in tykö.) Olet sanonut minua rakastavasi, olet vakuuttanut, ettäs mielelläsi minun hyväkseni vertasikin vuodattaisit?
SVEN. Sen olen sanonut ja sanon nyt uudestaan, että joka hetki olen valmis kuolemaan sinun edestäs!
EBBA. Minun täytyy panna sinun rakkautes koetukselle. Sinun pitää vannoman minulle eräs pyhä vala!
SVEN. Ehdottomasti sen vannon!
EBBA. Vanno siis, ettäs kuolemahas asti puolustat isääni, ettäs ennemmin annat hakata itses kappaleiksi, kuin jätät hänen vihollisten valtaan!
SVEN. Pyhän Jumalan kautta vannon, että olisin tämän pyytämättäsikin tehnyt!
EBBA. Kiitos, Sven! — Vaadi nyt minulta jotakin vastineeksi, jos haluat…
SVEN. Anna minulle kätes, Ebba! {Sulkee Ebban käden käsiinsä.) Suo minun katsella ihaniin silmiisi, katsella niin tarkoin, että niiden loiste välkkyy silmihin vielä haudan toisella puolella! Oi kuinka sun silmäykses lämmittävät sydäntäni! Joka saisi kuolemaansa asti ihailla niiden kirkkautta! Armas Ebba! Jos en sinua enää kohtaa täällä maailmassa, niin sanon sinulle nyt, että olen sinua sanomattomasti rakastanut, rakastanut enemmän kuin Jumalaani! — Antamani lupauksen vastineeksi vaadin, ettäs silloin tällöin ystävyydellä muistelet minua, jos onneni niin suopi, että matkailen Manan tietä, ennenkuin taas kohtaan sinut!
EBBA. [Nojautuu Sven'in rintaa vastaan.) Armas, jalo heimolaiseni — kuinka voisin sinua milloinkaan unhoittaa?