ROLF JUTE. Vaan huomatkaa, herra päällikköni! — Minä en pyydä hänen henkeänsä hinnatta, en maksotta! Minä suoritan siitä lunnaat suuremmat, kuin milloinkaan olette voinut toivoa taikka edes aavistaakaan!
OTTO RUD. Mistä sinä ne ottaisit?
ROLF JUTE. Minä osoitan teille paikan, missä löytyy määräämättömiä aarteita, paikan, jossa ovat kalliimmat kalleudet, kiiltävämmät kullat ja hohtavammat hopeat kuin itse Turun tuomiokirkossa!
OTTO RUD. Mikä se paikka olisi?
ROLF JUTE. Pyhän Brigittan luostari Naantalissa!
OTTO RUD. Brigittan luostari! (Käy edestakaisin.) Sitä asiaa täytyy miettiä… Kun vaan löytäisin jonkun miehen, joka ottaisi sen ryöstääksensä! — Juuri äsken ai'oin valloittaa mustaveljien luostarin. Käskin siis miesteni ryntäämään muureja vastaan. Ilomielin ne sen tekivätkin. Mut kuuleppas, mitä tapahtui! Eräs suureen marmorikiveen veistetty Kristus-kuva putosi — tietysti munkkien toimesta — alas maahan ja löi neljä meidän soturia paikalla kuolijaksi. Toiset pöllöt luulivat tässä huomanneensa Jumalan rankaisevan käden ja nyt kammoo jok'ainoa mies koko armeijassa luostareita enemmän kuin itse perkelettä!
ROLF JUTE. Olkaa huoletta! Tähän toimeen sopiva mies on jo löydetty!
OTTO RUD. Sano, kuka?
ROLF JUTE. Minä!
OTTO RUD. Sinä?!