ROLF JUTE. Takaisin miehet! Niin kauan kuin minä olen hengissä, ei hiuskarvaakaan katkaista tämän viattoman vanhuksen päästä!
OTTO RUD. Rolf Jute! — Kuka sinut on päästänyt irti vankeudesta?
ROLF JUTE. Tämän käteni mahti ja voima!
OTTO RUD. Haa! En kauemmin voi kärsiä sun uppiniskaisuuttas! Kuollos myös sinäkin! — (Sotureille, jotka viipyvät paikassansa.) Mitä mietitte, kehnot heittiöt? Ettekö mun käskyäni tajunneet?
ROLF JUTE. Armoa tälle kunnianarvoiselle, vanhalle miehelle! Olkaa varoillanne, herra päällikkö, ett'ei hänen verensä kalvavana myrkkynä laskeu teidän omaantuntoonne!
OTTO RUD. Antaisinko hänelle armoa? Eikö hän ole samaa mielenlaatua kuin hänen velivainajansa, tuo Tanskalaisia vihaava pispa Lauri Mikaelin poika? Eikö hän ole lausunut halveksivia lauseita Hannu kuninkaasta? En anna armoa! Tuollaiset myrkylliset puut hakkaan pois toisia pahentamasta!
ROLF JUTE. (Itsekseen.) Raatimiehen suuret tavarat viehättävät häntä! Minun pitää hänen voitonhimollensa keksiä vielä viehättävämpiä esineitä. — Haa!… Nyt… (Sotureille.) Paikallenne! Ensimäinen teistä, joka astuu askeleenkin eteenpäin, on kohta kuoleman oma!
OTTO RUD. (Raivossaan.) Onneton, kuinka sinä rohkenet!
ROLF JUTE. (Lähestyy äkisti Otto Rudea.) Herra päällikkö! Suokaa minulle sananen kahdenkesken, ennenkuin kuolin-tuomionne on pantu toimeen! (Vetää häntä kädestä syrjään.) Te muistatte, että kerran olen teidän henkenne pelastanut. Silloin lupasitte sopivan tilaisuuden tultua palkita hyvän työni. Tehkää se nyt! Säästäkää raatimies Suurpään henki!
OTTO RUD. Tämä tilaisuus ei ole sopiva! Pyydä toisten jotakin toista!