ANSHELMUS. Kyllä ymmärrän syyn sinun hämmästykseesi; tuo kysymykses varmaankin koskisi isääsi, raatimiestä. Hän…
EBBA. (Keskeyttäen.) Hän ei toki ole murhattu?
ANSHELMUS. Ole surutta! — Hauet saat kohta kohdata, sillä hän tuli minun seurassani tänne .. â- ¦
EBBA. Ah! Isäni elää! (Perpetua tulee takaisin kantaen rahapussia. Melske ulkona entistänsä ankarampi.)
PEEEETUA, Tässä on määrätty summa kullassa ja hopeassa. Riennä sitä viemään Kolf Jutelle! Minä luulen, että he jo ryntäävät muuria vastaan. — Joudu! (Anshelmus menee peräovesta. Hänen mentyänsä taukoo ampuminen ja melske ulkona kokonaan.)
PEBPETUA. Nyt ompi luostarimme pelastettu -mutta kuinka kalliisen hintaan! — kuinka äärettömän kalliiscn hintaan! (Alenee ulos vasemmalta.)
EBBA. Minun isäni elää! — Minä saan hänet kohdata! (Antero Suurpää tulee surullisena, alakuloisena vasemmalta.)
Et sinä
Antero Suurpää ja Ebba. EBBA. Oi! (Rientää isänsä sylikin.) puhu mitään, rakas isäni?
ANTERO S. Lapsi-kultani! Voisinko tällä hetkellä puhua?