ANSHELMUS. Ahkerasti olen kolkutellut hänen sydämensä rautaista ovea! — Ehdittyäni Turkuun, riensin kohta hänen luoksensa, mutta hän ei armosta eikä lunnaista tahtonut kuulla puhuttavankaan, vaan ajoi minut röyhkeästi ulos ovesta! Tuskissani kiiruhdin mustaveljien luostariin, jossa pispa Johannes oli piilomassa. Hartailla rukouksillani sain hänen armonsa seuraamaan minua. Tultuamme tuon kiivaan ritarin eteen, laukesimme molemmat polvillemme ja vihdoin suostui hän…
PEKPETUA. (Keskeyttäen.) Tarjotuita kahdeksaatuhatta markkaa vastaan säästämään luostariamme?
ANSHELMUS. Mitä vielä! Niin vähään hän ei tyytynyt. Hän vaatii kaksikymmentä tuhatta Ruotsin markkaa!
PEEPETUA. Taivaan pyhät! Kaksikymmentä tuhatta markkaa!
ANSHELMUS. Tässä on hänen käskykirjansa. Sillä tekee hän alapäälliköllensä Rolf Jutelle tiettäväksi, että hänen pitää kohta luopuman Naantalista niin pian, kuin lunnaat ovat suoritetut.
PERPETUA. Ei auta, ne täytyy suorittaa — jos kohta meidän tästälähin olis'kin kerjuusauvan nojassa liikkuminen! Odota hetki! (Rientää ulos vasemmalta.)
41.
EBBA. (Vavisten.) Hurskas isäni! —
ANSHELMUS. Puhu, tyttäreni!
EBBA. Minä mielisin … tehdä teille yhden kysymyksen, mutta en tohdi … Minä pelkään teidän vastaustanne!