Kuink' ompi luonto tyyni kaikkialla,
Ja rauhallinen! Tuolla pilkoittaa
Kuin peili lahden pinta; purppuralla
Auringon sätehet sen rusoittaa.
Jo haavan lehdellekin toivottu
On suotu lepo, kauan kaivattu.
Mut sydän ihmisraukan raivoaa, —
Sen myrskyt vasta kuolo asettaa!
SVEN (Kiiruhtaa ylös kummulle.) Ebba!
EBBA (Säikähtää, nousee seisomaan.) Sven, sinäkö se oletkin! olit peljättää minut hengettömäksi! — (Antaa kättä Sven'ille ja käsi kädessä tulevat he sitte alas kummulta.)
SVEN. Taas olet murheellinen. Oi, armas Ebba, jospa voisin toimittaa sinulle edes yhden ilohetken, vaikkapa se tapahtuisikin kuumimman sydänvereni vuodattamalla! Mutta sitä en taida! Minulle on ainoastaan suotu tehdä sun kohtalosi yhä katkerammaksi! — Niin on armoton, julma sallimus sen määrännyt!
EBBA. Älä sano niin, Sven! — Usein olet sinä ollut minulle iloksi ja monesta hyvästä tulee minun sinua kiittää. Sinun jalomielisyytes minussa on ylläpitänyt uskon miehen kunnosta ja luottamuksen miehen lupauksiin.
SVEN. Sen pahempi! Sen kautta olen syrjääntynyt yhä kauemmaksi elämäni rakkahimmista toiveista ja onneni tähti pakenee pakenemistaan yhä etäämmälle, niin etäälle, ett'en sitä ikänä voi saavuttaa. Haa! Julmistuneet lemmettäret tekevät minusta pilkkaa! — Sinun rakkauttas, Ebba, en taida koskaan saada! — Kummastuttava uskollisuutes tekee sen mahdottomaksi!
EBBA. Voiko uskollisuuskin olla kummastuttava?
(Rolf Jute on noussut kummulle. Hän kätkee itsensä puitten taakse.)
SVEN. Voipi tosin… Sinun uskollisuutes on kummastuttava! Tuota miestä, jolle viidentoista-vuotiaana tyttösenä lupasit rakkautesi, häntä lemmit yhä vielä, vaikka et ole häntä nähnyt etkä hänestä vihiäkään kuullut seitsemään vuoteen ja vaikka hän päällepäätteeksi on maamme vihollinen! Minä ihmettelen uskollisuuttasi yhtä paljon, kuin minä vihaan häntä!
EBBA (Innokkaasti.) Vaikka hän on maamme vihollinen, sanot sinä! Mitäs siitä, jos hän onkin! — Etkö tiedä, että rakkaus tasoittaa syvimmätkin syvyydet, jotka eroittavat vihan ja ystävyyden? — Ha! Ha! Mitä merkitsee kaikki maailman viha, verrattuna yhteen ainokaiseen lemmen kipenään, joka riehuu neitosen rinnassa? Kantakoot maailman mahtavat vihaa povessansa, sammuttakoot kansakunnat raivonsa määräämättömään veren tulvaan — loukkaamattomana niinkuin jumalatar Diana rientää rakkaus verisien ruusujen yli ja sen sovintoa saarnaavaa ääntä ei tukahuta sotatorvien pauhina — eikä tappelutantereella kaatuneitten ruumiit, ladottuina korkeampiin kukkuloihin kuin Alppein korkeimmat huiput, voi estää sen askeleita! — Sinä puhut rakkaudesta, vaan et ymmärrä rakkauden salaisuutta!