SVEN. Älä suutu minuun, Ebba!
EBBA. Mutta kuitenkin on mahdollista, ett'ei se mies, jolle vannoin rakkauteni, ajattele samoin kuin minä… Tuo onneton laulu: "seitsemän vuotta lähettämättä vähintäkään sanomaa" — alkaa jo minunkin korvissani kaikua kolkolta! — Noniin! Jos hän on unhottanut valansa, niin ei hän ollutkaan sama jalo sankari, joksi häntä luulin! — En kuitenkaan epäile vielä… — Vasta kun tämä vuosi on joutunut loppuun, heitän toivoni…
SVEN. Ja sitte?
EBBA. Sitte pysyn vahvana, vakaana sinulle antamissa lupauksissani! —
(Josua tulee vasemmalta.)
JOSUA. Isäntäni tekee minun kauttani tiettäväksi, että hän vierainensa jo on menomatkalla. Hän pyysi teitä kiiruhtamaan ja käski minun panna ruokatavarat vakkaan ja sitte vakan kanssa yhdessä tulla jälestäpäin. (Hän laskee ruokatavarat vakkaan. Sven ja Ebba menevät.) Niin nyt loppuivat nämät kestit! Mutta on toisia parempia tulemassa, kun kerran juodaan noitten nuorten häitä! He näyttävät niin surullisen muotoisilta, mutta se sellainen suru tietysti tulee rakkauden ilosta. Peijakas, juonpa minäkin maljan heidän onneksensa!
(Menee vakkoinensa ja juo mennessänsä muutamasta pullosta.
Rolf Jute tulee alas kummulta.)
Neljäs kohtaus.
Rolf Jute (yksin).
ROLF JUTE. Taivaan pyhät! minä kiitän teitä, että on morsiameni minulle uskollinen, että hän vielä lempii minua!… Ah! —