Raski. Nuoriinpa toki ja sitten rekeen ja nimismiehen luokse. Tuota, etkö ole Elliä hiljakkoin nähnyt?
Esko. Juuri äsken hän lähti tästä. Sanoi menevänsä kamariinsa.
Raski. Vai niin. Täytyy lähteä häntä tapaamaan. (Poistuu.)
Esko (naputtaa sormiaan). Kippis! Tulepas nyt, hiivatin Mikko, tänne, niin varmasti kosimiskuumeesi jäähtyy. Saakuti holle! Ajatellapa, että meidän ukko itse, luultu Mikon appiukko, ajatellapa, että hän itse saa näytellä pääosaa ilveilyssä! Mahtanee tuo myöhemmin kaivella äijän vanhaa aatamia. Hah, hah, hah, ihan naurattaa, kun sitä vain ajatteleekin. (Miettii.) Jaa, nytpä jo tiedän. Kun Mikko tulee tänne, houkuttelen hänet pihakamariin, juoksen ilmoittamaan isännälle, että meillä on mustalainen talossa, ja sitten menee loppu jo itsestään. (Katsoo ikkunasta ulos.) Äläpäs hitossa! Tuonne ajoi joku hevosella pihaan. Nuorehko mies näyttää olevan. Tuo on varmaan Möykky-Mikko. (Poistuu ikkunasta.)
Mikko (tulee sisään turkkeihin puettuna, esiintyy mahtailevasti). Hyvää päivää!
Esko. Herra antakoon! Herra antakoon!
Mikko (silmäilee ympärilleen). Tämäkö on Raskin talo?
Esko. Tässähän sitä on taloa vaikka Raskiksikin. Täällä olisi vieraalle tuoli. (Tarjoaa tuolia.)
Mikko (kävelee lattialla). Oletko talon renki?
Esko. Luuliko vieras minua isännäksi? Renki olen, ja on tässä talossa ennestään jo toinenkin renki.