Retunen. Viisaammat eivät enää anna meille.
Kaisa. Se on sinun syysi, maksaisit velat ajoissa niin ei meidän olisi tarvis ostaa mitään tuommosilta tyhmeliineiltä kuin tuo oli.
Retunen. Vai on se minun syyni? Mutta itsepä nuo olen myöskin tässä velat maksanut kuin pankista vaan ja —
Kaisa (Hätäisesti keskeyttäen). Pekka hyvä. Neiti Neulanen on tuolla kadulla tulossa tänne käsin, arvatenkin perimään pukulaskuani. Sinun on mentävä uudelleen lakanan alle.
Retunen. Minä en mene minnekään lakanain alle, menen kaupungille.
Kaisa. Mutta, Pekka rakas, neiti Neulanen tulee tänne ja — kyllä sinun on sentään mentävä lakanan alle.
Retunen. Olen siellä jo kolme kertaa maannut kuin lehmä nevassa. Voithan nyt kerran koettaa itsekin miltä se tuntuu maata siellä janonsa kanssa tapellen, kait sitä osaan minäkin itkeä piipattaa.
Kaisa. Ihan sinun kanssasi tuskautuu. Minäkö rupeaisin lattialle pitkäkseni, pilaisinko niin vaan hyvän maineeni!
Retunen. Mitä kuolleen maineesta.
Kaisa. Suusi kiinni tolvana. Mutta hetihän neiti Neulanen mahtanee olla täällä. Sano hänelle että olen kuollut, juoksen piiloon tuonne vaatesäiliöön.