N:ti Neulanen. Samalla kun surkuttelen teitä, herra Retunen, en voi olla ihmettelemättä. Mihin tautiin hän kuoli?
Retunen. Jaa, että mihinkäkö tautiin hän kuoli? Hän kuoli — hän kuoli — lempo hänen tautinsa tiesi. Mutta (tarjoo tuolia) eikö neiti halua istua? (Itsekseen.) Riivatun pulska tyttö.
N:ti Neulanen (Istuu). Minulla olisi ollut joitain keskeneräisiä asioita rouva Retusen kanssa, mutta miten se nyt niiden kanssa lienee?
Retunen. Jassoo — tuota — kaunis ilma tänään.
N:ti Neulanen (Veitikkamaisesti hymyillen). Ei tuo liene pahimpiakaan.
Retunen. Eipä vaan, eipä vaan — (kynsii korvallistaan) tuota — onko neiti jo naimisissa?
N:ti Neulanen (Vallattomasti nauraen). — Neiti jo naimisissa? Hah, hah, hah, olihan tuokin kysymys. Mutta miksi tuota kysytte?
Retunen. Muuten vaan — tuota — (koettaa istua samalle tuolille n:ti Neulasen kanssa) ilman vaan. (Istuu.)
N:ti Neulanen. Mutta miksi herra Retunen haluaa istua samalla tuolilla minun kanssani, onhan tuossakin tuoli?
Retunen. Niin, nähkääs, neitiseni — tuo tuoli tuossa on — se tahtoo sanoa — heikkojalkainen ja tuo tuoli taasen — niin, ettepä usko kun setäni kerran istui sille ja sai heti hammastaudin.