Retunen. Maltahan hetkinen kun mietin. (Kävelee lattialla edestakaisin tuumien.)
Kaisa (Ilvehtien). Siinä se oli Pekka se sinun järkevyytesi, turhaan vaivaat päätäsi.
Retunen (Reippaasti). Annahan olla, Kaisa. Jo, jo leimahti nerokas tuuma päähäni. Muistatko miten Virtasen muija sai viime talvena kaikki velat anteeksi, kun hänen ukkonsa kuoli?
Kaisa. Miksi en tuota muistaisi, mutta — mutta sinähän et ole vielä kuollut ja ties sen milloin kuoletkaan.
Retunen. Minä voin kuolla vaikka heti, jos niin tarvitaan. Katsopas! (Ottaa lakanan, heittäytyy lattialle pitkäkseen ja vetää lakanan päälleen.) Luuletko ettei minua uskottaisi kuolleeksi?
Kaisa. Hah, hah, hah, nyt ymmärrän. Tarkotat että sinä tekeytyisit kuolleeksi, kun velkojat saapuvat tänne.
Retunen. Juuri niin, kullanmuruseni, mutta onko sopimus vapaapäivästä ja olvipulloin hinnasta varma?
Kaisa. Kyllähän se saa olla sillään, mutta muuten tämä keino —
Retunen. No, no, ei mitään saarnoja, minä vastaan seurauksista.
Kaisa. Olkoon sitten niin, mutta (katsoo ikkunasta ulos) tuollahan näyttää olevankin jo kauppias Mittanen tulossa, arvatenkin meiltä laskuansa perimään. Lienee parhain, että pysytkin siellä lakanan alla yhtä kyytiä ja tekeydyt kuolleeksi, minä korjaan hieman ulkoasuasi. (Noutaa pöytälaatikosta liitujauhoja, joita kaataa Retusen kasvoille.)