Silloin eräs vanki riensi joukon läpi kantaen tuolia, jolle oli levitetty puhdas pyyhinliina ja pyysi Mathildaa istuutumaan. Samassa toinenkin vanki lähestyi ja ojensi hänelle omasta ja toveriensa puolesta kimpun Kakolassa kasvaneita punaisia ruusuja.
Kun oli vielä laulettu kaksi laulua, nostivat väkevät kädet tuolin, jolla Mathilda Wrede istui, ja "eläköön" ja "hurraa" huutojen kaikuessa kannettiin "vankien ystävä" vankilaan. Juuri saattueen lähtiessä liikkeelle muuan mielipuoli mies ryntäsi esiin huutaen: "Kuinka uskallatte koskea häneen syntisillä käsillänne? Minä ammun teidät, ellette päästä häntä!"
Vankilassa hänet otettiin vastaan yhtä lämpimästi ja sydämellisesti ja kun hän oli puhunut muutamia sanoja ja tervehtinyt ystäviään, kannettiin hänet uudelleen pihalle.
Seuraavana päivänä hän kävi selliosaston kaikkien asukkien luona. Siellä oli muitten muassa mies, joka oli kantanut viisi vuotta raskaita vartalokahleita, sillä häntä oli pidetty hyvin vaarallisena ja vaikeana, mutta hänet oli vapautettu niistä vallankumouksen aikana. Heti kun Mathilda Wrede tuli hänen koppiinsa, mies riensi häntä vastaan, tarttui hänen molempiin käsiinsä ja huudahti: "Nyt Jumala on kostanut ilman puukkoa!" Hän oli miettinyt kostoa siitä lähtien, kun Mathilda oli estetty käymästä Kakolassa. "Siitä meidän ei pidä puhua eikä sitä ajatellakaan", Mathilda sanoi. "Minä olen niin iloinen ja kiitollinen saadessani taas olla täällä teidän rakkaitten ystävieni luona, emmekä me saa antaa menneitten asioiden häiritä iloamme ja kiitollisuuttamme!"
Järjestyskomitea tuli samana päivänä Mathildan luo ilmoittaen, että heidän nuori johtajansa oli aikeissa jättää heidät muutamien viikkojen päästä, mutta he toivoivat kaikki, että Mathilda, jonka apulaisena hän oli ollut niin kauan, kehoittaisi häntä pysymään paikallaan, kunnes armahdus olisi myönnetty. Mathilda suostui siihen ottaen huomioon vankien edun.
Jonkun aikaa mainitun vankilankäynnin jälkeen Mathilda Wrede sai Kakolassa olevilta ystäviltään lahjaksi kauniin kultaisen muistokotelon sekä hopeisen pikarin. Yksi antajista lausui: "Kiitollisuuden osoitukseksi vangeilta sille, joka on tyhjentänyt kärsimyksen kalkin ja jonka herrat ovat vanginneet keskellä hänen rakkaudentyötään."
Kiitollisuus ja tuska taistelivat ylivallasta Mathildan mielessä. Kuinka hän voisi ottaa vastaan lahjoja, joihin hänen köyhät ystävänsä olivat uhranneet pienet, vaivalla kootut säästörahansa.
Nopeasti hän teki päätöksensä — ehkenpä hän siten voisi jotenkuten rauhoittaa levottomia vankeja heidän pitkänä, raskaana odotusaikanaan ennen armahduksen tuloa. Lämpimän kiitoksensa ohella kauniista lahjoista hän samalla lähetti Kakolan jokaiselle vangille viisi markkaa.
Se oli sangen tuntuva summa Mathilda Wreden niukoille rahavaroille ja merkitsi hänelle monta persoonallista kieltäymystä.
Sörnäistenkin vankilasta tuli "vankien ystävälle" tervehdys, että he kaikki odottivat häntä määrättynä päivänä.