— "Kukapa sitä ei osaisi!" vastasi hän tekeytyen vaatimattomaksi. —
"Olkaa hyvä ja lukekaa jotakin kirjoittamaanne!"

Poika otti esille pinkan pitkiä kapeita paperisuikaleita, joihin oli kirjoitettu vain toiselle puolelle, ja luki: "Herää, Suomen köyhälistö!" ja sitten puhuttiin verestä ja kuolemasta porvareille ja sortajille j.n.e. — "Lukekaa vielä yksi", Mathilda pyysi. Mies otti esille pitkän sepustuksen, joka loppui seuraavasti: "Alas muhamettilaiset Suomen korkeista viroista." — "Onko Suomen korkeissa viroissa muhamettilaisia?" kysyi Mathilda. — "On, eivätkös juutalaiset ole juuri muhamettilaisia?" — "Lienee siinä sentään pieni ero. Kuinka paljon runojenne painatus tulisi maksamaan?" — "Yhdeksänsataa tai tuhat markkaa." — "Kuinka monta kappaletta painettaisiin?" — "Kolmekymmentätuhatta." — "Kuinka olette uskaltanut tulla luokseni sellaisessa asiassa? Luuletteko todellakin että minä autan teitä siinä? Siltäkö puolelta te olette oppinut tuntemaan minut kahdentoista vuoden tuttavuuden aikana? Koko elämäni pyrkimyksenä on ollut koettaa luoda rauhaa ihmisten kesken ja rauhaa heidän sydämiinsä. Olen niin murheissani, kun saatatte luulla, että minä tahdon tukea työtä, joka pyrkii kylvämään epäsopua ja kiihoittamaan kansaamme taisteluun."

Mies meni näyttäen hieman nololta, mutta vihainen hän ei ollut
Mathilda Wredelle. Eikä niitä runoja painettu milloinkaan.

Eräälle miehelle, joka oli istunut Kakolassa neljätoista vuotta, Mathilda lähetti rahakirjeen heti kun oli saanut kuulla hänen vapautuneen. Mies kirjoitti kahden päivän kuluttua:

"Rahat eivät olisi voineet milloinkaan tulla sen sopivampaan aikaan, mutta minä toivon, ettei neiti ymmärrä minua väärin, kun sanon, että minun on mahdotonta ottaa niitä vastaan muutoin kuin lainaksi. On niin monta vanhaa ja sairasta, jotka tarvitsevat ne paremmin kuin minä, joka olen voimakas ja terve ja täynnä työintoa. Eilen panin sanomalehteen näin kuuluvan ilmoituksen: 'Jos on joku, joka tahtoisi antaa minulle työvaatteet ja työkalut niin minä annan työtä sijaan?' Mutta en ole vielä saanut vastausta."

Mathilda riemuitsi nähdessään niin monessa ystävässään hauskoja ja luotettavia piirteitä.

Niinä päivinä kävi Mathilda Wreden luona myös virkamiehiä, jotka aikaisemmin hänen ollessaan karkoitettuna vankiloista, olisivat voineet sekä rohkaista että auttaa häntä, mutta jotka pysyttelivät silloin varovaisesti syrjässä. Nyt he tarvitsivat häntä jouduttuaan itse hätään.

Mathilda kohteli heitä osaaottavasti ja ymmärtämyksellä, koskettelematta menneisyyttä.

* * * * *

Puhelin soi. Karkea ääni kysyi: "Onko siellä Mathilda Wrede?" — "On." — "Otatteko vastaan anarkisteja?" — "Luonnollisesti." — "Saako meitä tulla useampia?" — "Niin monta kuin huoneeseeni mahtuu." — "Me tulemme suoraan työstä." — "Tervetuloa! Mutta silloin olette varmaan nälissänne. Laitanko kahvia vai teetä?" — "Kahvi on parempaa."