Tiistai.
Rukoiltuani hartaasti Jumalan johtoa menin tänään johtajan luokse ja pyysin hänen antamaan minulle pastorin kiellon kirjallisesti. Pidin parhaana saada kaiken "mustalla valkoiselle", sillä silloin heidän täytyy vastata teoistaan. Johtaja näytti hämmästyvän pyynnöstäni aika lailla, mutta lupasi täyttää sen. Pastorin kanssa puhuin myöskin. Hänen kanssaan ei ole hauska olla tekemisissä, mutta keskustelu oli kuitenkin rauhallisempi kuin olin odottanut. Tekisi kyllä mieleni jättää tämä vankila, sillä työtä minulla on kyllä muutenkin. Koska pastori tahtoo tietää, mitä puhun vangeille, olisi kenties paras koota heidät kaikki kirkkoon ja puhua heille siellä. Herra on varmaan osoittava, mikä on parasta.
Kuinka onkaan kummallista nähdä kateutta ja puolueellisuutta niinsanotuissa kristityissäkin. Osa vankilansaarnaajia ei pidä siitä, että vangit luottavat minuun, toisia loukkaa se, että polvistun rukoillessani heidän kanssaan. Ja sitten he nimittävät minua halveksivasti "vankiapostoliksi" tahi antavat muita rumia ja loukkaavia lisänimiä. Jos isä ja sisarukset aavistaisivat kaikki ikävyydet ja vaikeudet, joita saan melkein joka päivä kokea matkoillani, niin tuskin luulen, että he sallisivat minun jatkaa tätä työtä, Mutta "tähän asti on Herra auttanut minua".
Keskiviikko.
Tänään olen saanut kirjallisen kiellon, joka on laadittu seuraavasti:
'Että minä tämän vankilan saarnaajan, Varapastori G. R. B:n pyynnöstä olen tänään ilmoittanut Neiti Mathilda Wredelle, että hänen keskustelunsa täällä olevien vankien kanssa saavat tapahtua ainoastaan Varapastori B:n läsnäollessa, koska hänen mielipiteensä eivät Varapastori B:n käsityksen mukaan ole yhtäpitäviä puhtaan lutherilaisen opin kanssa ja Neiti Wreden toiminta vankilassa tulisi siis aiheuttamaan monenlaista sekaannusta, todistetaan täten pyynnöstä.
Hämeenlinnan rangaistus- ja työvankilassa, tammikuun 21 p:nä 1889.
P.A.B.
Vankilan johtaja.'
Minun mielestäni tuo paperi on sangen epäjohdonmukainen ja hapuileva. Kun minä olen lähes kuusi vuotta täsmälleen samoja mielipiteitä esittäen kuin nytkin työskennellyt vankiloissa, ilman että on syntynyt minkäänlaista sekaannusta, en ymmärrä tällaiseen kieltoon olevan mitään syytä. Ei kukaan voi myöskään todistaa, että minun käyntini vankien luona ja keskusteluni heidän kanssaan olisi mitenkään vaikuttanut heihin huonosti hengellisessä tahi maallisessa suhteessa. En aio jättää vankilatyötäni, ennenkuin Jumala itse näyttää minulle jotakin muuta.
Kielto tuntuu olevan tyhjä uhkaus, sillä nyt kun pastori on nähnyt, etten minä anna pelästyttää itseäni, on hän sanonut minulle, että siellä on niin "kivikovia" vankeja, että hän on aivan väsynyt heihin. "He ovat niin huonoja, etteivät voi enää tulla huonommiksi", ja niiden kanssa minä saan puhua.