Torstai.
Tänään sain luettelon "kivikovista"; heitä on satakaksi irtolaista! Jumala antakoon minulle voimia ja kestävyyttä jaksaakseni noiden sieluparkojen kanssa!
Perjantai.
Nyt on pastori "väsynyt" minuunkin. Hän näkee, etten minä jätä työtäni, ja siksi hän on alkanut "peräytyä". Tänään lienee hän sanonut vartijarouvalle: "Menkööt nyt kaikki vangit neiti Wreden luokse." Näen kyllä selvästi, että jos Jumala on puolellamme, ei kukaan voi olla meitä vastaan!
* * * * *
Hämeenlinnan lääninvankilan saarnaajaa pahoitti niin kohtelu, jota Mathilda Wrede oli saanut osakseen linnassa, että hän meni hänen luokseen pyytäen hänet kotiinsa. Mathilda asuikin kahden viikon ajan vieraana tuon ystävällisen miehen kodissa.
* * * * *
Saman vuoden joulukuussa Mathilda lähetti ensi kerran "joulukirjeensä" vankiloihin, joulukirjeet, joita Suomen vangit sitten niin monta vuotta rakastivat ja aina kaivaten odottivat. Mutta Hämeenlinnan kuritushuoneessa niitä ei jaettu. Vangit, jotka siistivät kanslian, näkivät niiden makaavan kasoissa lattialla ja kaikki odottivat niitä ilomielin. Jouluaatto tuli ja uudenvuoden aatto seurasi sitä, mutta joulukirjeet vain eivät tulleet.
Kun Mathilda Wrede sai kuulla siitä eräältä vapautuneelta naisvangilta, joka kävi hänen luonaan, joutui hän suunniltaan, meni vankeinhoitohallitukseen ja kertoi koko tapauksen hovioikeudenneuvos Grotenfeltille. Tämä lupasi heti selvittää asian, ja uutena vuotena jaettiin joulukirjeet Hämeenlinnan kuritushuoneessa.
Tämän jälkeen Mathilda kävi yhä harvemmin Hämeenlinnan kuritushuoneessa. Hänestä tuntui hirveän vastenmieliseltä mennä sinne kaiken sen jälkeen, mitä oli siellä kokenut, ja toiselta puolen oli Hämeenlinnan kuritushuoneessa vartijarouva ja muutamia opettajattaria, hyviä kunnon ihmisiä, jotka osoittivat vangeille ymmärtämystä. Siksi hän keskittikin voimansa toiselle taholle. Kakola, jossa säilytettiin onnettomat elinkautiset vangit, oli aina hänen sydäntään lähinnä. Ensi hetkestä alkaen hän tunsi, että nuo poloiset ihmiset häntä eniten tarvitsivat, istuessaan siellä kylmien kivimuurien ympäröiminä vailla toivoa tässä elämässä, erotettuina kaikesta, mitä rakastivat maan päällä. Sitäpaitsi oli Mathilda Wredeä kohdeltu Kakolassa kunnioittaen, hyväntahtoisesti ja luottamuksella, ja sekin tietysti osaltaan vaikutti, että hän viihtyi siellä niin hyvin työssään.