Hän oli Siperiasta karannut vanki. Rajattoman koti-ikävän ajamana hän oli kulkenut tuon pitkän matkan. Tultuaan Suomen rajan yli hän oli piiloutunut erään suuren talonpoikaistalon läheisyyteen. Oli ihana lauantai-ilta kevätkesällä. Piilopaikastaan näki hän väen menevän saunaan ja kärryt, jotka seisoivat tallin edessä valmiina sunnuntain kirkkomatkaa varten. Hänen aivoissaan heräsi hurjia ajatuksia. Rikas talonpoikaistalo! Sieltä sopi ryöstää siperialaiseen tapaan, niin pian kuin yö oli tullut.
Hän odotti, kunnes oli laskenut, että kaikki olivat nukkuneet; silloin hän hiipi hiljaa taloon. Ovi ei ollut lukossa. Hän meni pirttiin ja näki koko perheen nukkuvan. — Kuinka toista kuin Siperiassa, siellä oli kaikilla vahvat lukot ovissaan! Hänen sydämensä valtasi omituinen liikutus — ei, täältä hän ei voinut varastaa eikä ryöstää. Yhtä hiljaa kuin oli tullutkin hiipi hän ulos. Hän meni talliin, sekään ei ollut lukittu, eikä myöskään navetta. Omituinen ahdistuksen tunne mielessä hän vetäytyi yhä pitemmälle ja pitemmälle metsään. Lopulta hän heittäytyi maahan pitkin pituuttaan ja puhkesi hillittömään itkuun. Ei, omilta maanmiehiltään Suomessa hän ei voinut enää koskaan varastaa!
Joksikin aikaa hän otti paikan Valamossa ja sitten Konevitsassa, varasti munkeilta ja jätti heidät sitten.
Siperiassa olevilta suomalaisilta hän oli kuullut Mathilda Wredestä ja nyt hän oli tullut hänen luokseen pyytääkseen neuvoa. Kauan hän ei voinut pysyä Suomessa salassa, pian hänet keksittäisiin ja passitettaisiin takaisin Siperiaan. Mitä oli tehtävä? Mathilda neuvoi häntä kulkemaan samaa tietä takaisin Venäjälle, niin ettei kukaan saisi tietää hänen ilman lupaa palanneen Suomeen. Palattuaan Englannista lupasi Mathilda jättää hänen puolestaan armonanomuksen senaattiin ja kirjeellisesti voisi hän sitten päästä yhteyteen hänen kanssaan.
Hetken kuluttua hänen mentyään löysi Mathilda huoneestaan lompakon, joka sisälsi kuusikymmentä markkaa. "Mies raukka!" ajatteli hän, "kuinka hän voi selviytyä ilman rahaa." Kiireesti lähetti hän sananviejän ratsain hänen jälkeensä. Hetken kuluttua mies palasikin kalmankalpeana ja jäykkänä kuin jää. Hän luuli olevansa petetty, ja että poliisi ottaisi hänet nyt huostaansa. Mutta kun Mathilda meni häntä vastaan lompakko kädessä ja sanoi, että hän oli itse tahtonut antaa sen hänelle, kirkastuivat miehen kasvot ja hän oli sitten hyvin ystävällinen.
Hänen poistuttuaan oli aika jo kulunut pitkälle, ja sanottuaan kiireesti jäähyväiset Mathilda riensi vaunuihin, ja niin lähdettiin asemalle.
Englannissa.
Mathilda Wredeä oli hänen ystävänsä, vanha tohtori Baedecker pyytänyt useita kertoja kotiinsa Englannin lounaisosaan. Muutamat uskonsoturit hänen ystäviensä joukossa, kuten lordi Radstock, mr. Newbury y.m., olivat lausuneet toivovansa saada nähdä tuon nuoren naisen, joka eli Suomen vankien hyväksi. Nyt hän oli saanut rakkaan isänsä luvan matkustaa ja riemuitsevassa kirjeessään tohtori Baedeckerille hän kertoi: "Minä tulen!"
Ote Mathildan kirjeenvaihdosta Helena-sisarensa kanssa antaa meille selvän kuvan hänen Englannissa saamistaan elämyksistä ja kokemuksista.
* * * * *