Koko ajan kun kongressia kesti, kiusasi Mathilda Wredeä eräs vakoilija, joka pysytteli hänen kintereillään. Todennäköisesti oli jo se herättänyt huomiota, että hän, nuori nainen ja mitä yksinkertaisimmin puettu, asui maasta karkoitetun uskonsankarin, eversti Pashkovin kodissa. Kun hän sen lisäksi vielä oli kongressin toisen jaoston ainoa naisjäsen ja oli rohkeasti taistellut mielipiteittensä puolesta, niin oli siinä kylliksi syitä tekemään hänet Venäjällä epäluulonalaiseksi.
Jo heti ensi päivänä kongressin avaamisen jälkeen, jolloin Mathildan piti matkustaa erään tutun perheen luokse Levashovon aseman läheisyyteen Suomen rautatien varrella, kiintyi hänen huomionsa erääseen epämiellyttävän näköiseen herraan, joka heti junan lähdettyä liikkeelle asettui sohvalle häntä vastapäätä.
Kun Mathilda Wrede otti esille vapaalippunsa näyttääkseen sitä junailijalle, kiskaisi herra sen hänen kädestään ja tarkastettuaan lippua ojensi sen takaisin sanoen: "Anteeksi, mutta tahdoin tietää, miltä suomalainen vapaalippu näyttää. Olin eilen kongressissa ja huomioni kiintyi teihin ja olen erittäin huvitettu työstänne. Tahtoisin mielelläni tietää, onko Suomen vankiloissa paljon valtiollisia vankeja." — — "Ei ainoatakaan", vastasi Mathilda. "Tietysti täytyy Suomessa olla valtiollisia vankeja, se maahan on kärsinyt niin paljon Venäjän ikeen alla. Minun kanssani voitte puhua aivan avoimesti, sillä minäkin olen ollut karkoitettuna maasta valtiollisista syistä." — "Suomessa ei kukaan yritä asettua lakien yläpuolelle, ja siksi meillä ei Suomessa ole valtiollisia vankeja", vastasi Mathilda, "mutta kuinka on mahdollista, että te, joka olette maasta karkoitettu, olette ollut kongressin kokouksissa? Niissähän on mukana vain kutsutut jäsenet." Vieras ei vastannut siihen kysymykseen mitään, vaan vaihtoi puheenaihetta. "Anteeksi, että olen ollut niin epäkohtelias, etten ole sanonut nimeäni, vaikka olen ottanut selvän teidän niinestänne! Nimeni on Vodovozov", sanoi hän, junan pysähtyessä asemalle. Se ei kuitenkaan ollut hänen todellinen nimensä, kuten Mathilda sai myöhemmin tietää.
Kun hänen piti illalla palata Pietariin, eivät hänen ystävänsä sallineet hänen lähteä yksin. He matkustivat hänen kanssaan junassa ja saattoivat häntä sitten aina taloon saakka, missä hän asui.
Erään toisen kerran, kun Mathilda kulki yksin kadulla, valtasi hänet yht'äkkiä hyvin vastenmielinen tunne, ja kun hän kääntyi katsomaan taakseen, näki hän saman henkilön taas jäljissään. Ei koskaan ennen elämässään hän ollut tuntenut olevansa niin suuressa vaarassa kuin silloin. Samassa silmänräpäyksessä hän huomasi kahden suomalaisen kongressin osanottajan tulevan pitkin katua. Hän aivan juoksi heitä vastaan ja pyysi, että he saattaisivat häntä jonkun matkaa. Kuultuaan, miten asia oli, saattoivat he hänet kotiin saakka.
Kun hän myöhemmin yhdessä kongressin osanottajien kanssa lähti matkalle, joka tehtiin nuoria rikollisia varten perustettuun maanviljelyssiirtolaan, istui hänen edessään olevien vaunujen vastapäisellä istuimella sama mies muutamien senaattorien seurassa pitäen Mathildaa lakkaamatta silmällä, niin että muut vaunussa olijat, eräs belgialainen, portugalilainen ja italialainen joutuivat kiihdyksiin ja pitivät tilannetta levottomuutta herättävänä. Paluumatkalla hän ajoi jälleen heidän edellään kulkevien vaunujen vastapäisellä istuimella ja tarkasteli Mathildaa samalla tavoin. Silloin neuvoi belgialainen, johtaja S., Mathildaa jättämään Pietarin ensi tilassa. Kun he sitten kulkivat sen kaupunginosan ohi, jossa Mathilda asui ja heidän juuri piti kääntyä kadunkulmasta, jonka taakse edelliset ajoneuvot olivat jo kadonneet, seisauttivat he hevoset. Mathilda hyppäsi vaunuista, kiiruhti kotiin ja rakkaittensa saattamana lähti heti asemalle palatakseen ensimmäisellä junalla Suomeen.
Koponen.
Oli juhannuksen aika 1891. Mathilda oli juuri lähdössä Englantiin. Hevoset oli uitettu ja tuotu kotiin, matka-arkku ja laukku täytetyt ja vaunut seisoivat tallimäellä. Tunnit, jotka olivat vielä jäljellä ennen matkaa, aikoi hän viettää rauhassa omaistensa piirissä.
Heidän istuessaan koolla ja tuntiessaan kuinka lämmin ja hyvä oli olla yhdessä, tuli palvelijatar ja ilmoitti kummallisen miehen, joka tahtoi puhua neiti Wreden kanssa, seisovan pihalla. Hänen lakkinsa oli vedetty silmille ja hän puhui merkillisellä äänellä, kertoi tyttö. "Pyydä häntä sisään", sanoi Mathilda nousten ja lähtien huoneesta. Maaherra Wrede, joka oli levoton tyttärensä tähden ja tahtoi näyttää muukalaiselle, että talossa oli voimakas mieskin, seurasi tytärtään.
Mathildaa vastaan tuli eteisessä mies, jolla oli omituinen, melkein kammottava ulkomuoto. Mathilda pyysi häntä huoneeseensa. Kun hän oli sulkenut oven, kysyi mies, oliko ketään ihmistä läheisyydessä. Hän vastasi kieltävästi ja silloin mies pyysi häntä sulkemaan ikkunan. Kun se oli tehty, heittäytyi tämä tuolille ja puhkesi kiihkeään itkuun.