Alustalaisten ja isäntäväen välit olivat mitä parhaat eikä herraskartanosta ajettu milloinkaan pois ketään, joka pyysi neuvoa tahi apua.
Mathildan ollessa kymmenvuotias pani maaherra Wrede tyttärensä maatilan suomalaiseen kansakouluun. Hän teki sen osoittaakseen hyvää esimerkkiä alustalaisilleen, jotka eivät aluksi välittäneet tuosta sivistyksen ahjosta. Yhdessä renkien lasten kanssa lähetettiin pieni tyttö nyt vuoden ajan joka aamu kouluun ja hänet varustettiin samanlaisella eväspussilla kuin heidätkin. Siinä oli maitoa, voileipiä ja savustettua lihaa.
Tovereitten joukossa oli eräs pieni tyttö — Blyn Maiju, josta Mathilda erityisesti piti. Eräänä päivänä, kun maaherra Wredeä odotettiin kotiin matkalta, saivat molemmat lapset luvan mennä häntä vastaan eräälle läheiselle torpalle. Kun vaunut lähestyivät, kiiruhtivat he niiden luo ja hyppäsivät porrasaskelmalle. Lapsen ilo oli sanomattoman suuri, kun hän näki taas rakkaan isänsä ja vielä suuremmaksi se tuli, kun isä otti pussin ja antoi kummallekin pikku tytölle suuren Duchesse-päärynän. Mathilda sattui saamaan kauniin keltaisen päärynän, kun taas toinen oli rusentunut ja siinä oli ruskea pilkku. Kun isä huomasi sen, sanoi hän: "Tyttöseni, vaihda päärynäsi Maijun kanssa!" — Mathilda katsoi hämmästyneenä isäänsä — pitikö isä sitten enemmän Maijusta kuin hänestä? "Minun on keltainen ja kaunis ja Maijun on mädäntynyt", hän sanoi alakuloisesti. "Siksi sinun juuri pitääkin vaihtaa", kuului isän vastaus. "Minun pikku tyttöni saa niin usein makeisia, mutta Maiju ei saa, siksi hänelle pitääkin nyt antaa paras ja kaunein päärynä." Tapaus jätti Mathildan mieleen unohtumattoman syvän jäljen ja se vaikutti tulevina vuosina usein ratkaisevasti hänen toimintatapaansa. [Niinpä sattui talvella 1918, tuona kovana elintarpeitten puutteen aikana, että eräs vaimo tuli hänen luokseen ja pyysi ruokaa. Hänellä oli ollut vaikeaa ja varsinkin kaipasi hän perunoita, joita hän ei ollut syönyt moniin aikoihin. Siihen tiesi Mathilda neuvon. Hän oli juuri saanut maalta kaksi pussillista perunoita. Toisen sisällys oli hieman paleltunut matkalla ja hän toi sen eukolle. Mutta äkkiä hän pysähtyi keskelle huonetta, polki jalkaansa ja lausui: "Hyi, Mathilda". Kääntyi, otti hyvät perunat ja antoi ne vaimolle.]
Kansan lasten kanssa pikku tyttönen jakoi niin ilot kuin surutkin ja sinä aikana hänen sydämeensä juurtui rakkaus Suomen kansaan, ja se on sitten myöhemmin ilmennyt niin syvällä ja kauniilla tavalla hänen elämässään.
Yhdentoista vuoden vanhana lähetettiin Mathilda Haminan yksityiseen tyttökouluun, jonne hänet otettiin sisäoppilaana täysihoitoon. Opettajattaret kohtelivat häntä erittäin ystävällisesti. He eivät esim. raatsineet koskaan kieltää häntä pitämästä pieniä "asukkeja" makuusalissa, nähdessään kuinka rakkaita ne hänelle olivat. Niinpä hänellä oli pieni kesy orava, joka nukkui usein hänen esiliinansa taskussa ja hyppeli hänen olkapäillään. Kerran hän pelasti kissan, jonka eräs julma pieni poika oli aikonut tappaa. Sekin otettiin täysihoitolaisena laitokseen. Sitäpaitsi hänellä oli leppäkerttu ja muutamia vesiliskoja, jotka eräs katupoika oli antanut hänelle.
Toveripiirissä Mathilda oli varsin yksinäinen, sillä vain aniharvat ymmärsivät hänen rakkauttaan eläimiin, eikä hän taas puolestaan tuntenut samaa harrastusta kuin useimmat muut tytöt kadetteihin ja heidän kutsuihinsa. Lukukausien aikana Mathilda sentähden usein kaipasi kotia ja siellä olevia rakkaitaan. Varsinkin keväällä, kun luonto rupesi heräämään, kasvoi hänen koti-ikävänsä kaksinverroin voimakkaaksi.
Hänen ilonsa oli suuri, kun hän koulunkäyntinsä päätyttyä sai palata rakkaaseen kotiinsa Vaasaan. Silloin löysi hän huoneestaan uudet valkeat huonekalut, jotka oli tilattu lääninvankilasta. Ne olivat isän tervetuliaislahja tyttärelleen. Tyttären sydämen täytti kaihonsekainen kiitollisuus. Pakosta olivat onnettomat vangit valmistaneet ne hänen ilokseen! — Kuinka hän voisi koskaan tuntea itseään onnelliseksi tässä huoneessa, jossa kaikki muistutti häntä sanomattomasta kärsimyksestä!
Isä ja "sisko-äiti" toivoivat nyt saavansa edes jonkun aikaa pitää rakkaansa kotona. Eivät he saattaneet aavistaakaan, mikä vakava ja suuri elämäntehtävä oli erottava hänet pian heistä ja vaativa hänen kaikki voimansa jakoko aikansa.
Uusi elämä.
Talvella 1883 kulki voimakas hengellisen herätyksen aalto yli maamme ja tempasi monet nuoret mukaansa. Wredein kotia oli aina leimannut valoisa ja lämmin jumalanpelko. Avoimesti ja vapaasti keskustelivat isä ja lapset usein keskenään hengellisistä asioista. Mutta Mathilda ei ollut koskaan ennen niinkuin nyt isonnut vanhurskautta ja kaivannut elävää Jumalaa.