Tämän uuden vaikeuden johdosta päätti tarmokas kreivitär K. saattaa Mathildan Pietariin ja auttaa häntä pääsemään keisarin puheille. Kun he saapuivat pääkaupunkiin, oli parooni Paul Nicolay heitä vastassa ilmoittaen, että koko hanke oli aivan mahdoton, sillä silloin juuri oli johtavissa venäläisissä piireissä suuri katkeruus kaikkea suomalaista kohtaan nousukohdassaan, ja keisari itse oli erityisen kiihtynyt ja vihainen murhayrityksestä korkeassa asemassa olevaa venäläistä virkamiestä vastaan, joka oli tehty Suomessa edellisenä päivänä.
Sellaisissa olosuhteissa Mathilda ei voinut ryhtyä mihinkään ja niin hän palasi Suomeen välittääkseen sähkösanoma- ja kirjevaihtoa Pietarin ja Ruotsissa oleskelevan kreivi C:n välillä.
Kreivitär K. työskenteli puolestaan Pietarissa ja hänen onnistui saada palatsin komendantti v. H. ja keisarin yksityisen kanslian päällikkö, parooni B. suopeiksi kreivi C:n asialle.
Mathildalle alkoi nyt äärimmäisen jännittävä ja väsyttävä aika, hän kun itse huolehti sähkösanomien lähettämisestä niin hyvin päivällä kuin yölläkin, sillä hän ei tahtonut saattaa ketään muita venäläisten vakoilijoiden epäilysten alaiseksi. Kuinka voimaperäistä työ oli, käy ilmi siitä, että Mathilda Wrede lähetti muutamissa viikoissa kaksikymmentäkahdeksan kirjettä ja sähkösanomaa sekä otti vastaan kolmekymmentäkaksi. Tuloksena oli, että hän sai eräänä huhtikuun päivänä näin kuuluvan sähkösanoman Suomen silloiselta ministerivaltiosihteeri Linderiltä: "Kreivi C. saa palata."
* * * * *
Oltuaan muutamia viikkoja Turussa Mathilda Wrede lähti jälleen kotimatkalle Helsinkiin. Karjan asemalla hänen huomionsa kiintyi erääseen sotamieheen, joka seisoi kolmannen luokan vaunusillalla puettuna paksuun sinelliin, vaikka oli kuuma kesäpäivä. Mies oli paljain päin, silmät loistivat kammottavasti punaisissa ja pöhöttyneissä kasvoissa ja hän huojui edestakaisin.
Mathildaa kiusasi katsella miestä, jonka hän luuli olevan kovasti humalassa ja hän sanoi suomeksi: "Älkää seisoko siinä, se on vaarallista teille itsellenne ja kiusallista muille. Menkää sisään!" Ei vastausta. Mathilda toisti sanansa ruotsiksi ja silloin muuan nuori mies, joka myös seisoi vaunusillalla, vastasi: "Hän ei ymmärrä, hän on kasakka ja hirveän sairas. Erään aliupseerin piti saattaa hänet Turusta Helsingin sotilassairaalaan, mutta niin pian kuin sairas oli sijoitettu penkille, meni aliupseeri tiehensä saadakseen ravintolasta lasin viiniä. Ja juna lähti. Nyt juuri lienee tullut määräys, ettei kasakka saa missään tapauksessa matkustaa Helsinkiin ilman hoitajaa. Hyvinkään asemalla pitää hänen odottaa saattajaansa, joka saapuu Toijalan junalla."
Mathilda Wreden valtasi suuttumus ja sääli. Nuoren miehen avulla hän järjesti sairaalle, orenburgilaiselle kasakalle, niin mukavan tilan kuin voi ja toi appelsiineja sammuttaakseen kuumetautisen janon. Junan pysähtyessä Hyvinkäällä hän auttoi hoipertelevan sotilaan odotushuoneeseen, vuokrasi hänelle pieluksen ja huopapeitteen asettaen vielä suuren kannullisen teetä hänen viereensä.
Mathilda Wreden asetuttua jälleen paikalleen vaunuun tulivat epämiellyttävä aseman santarmi ja poliisi tehden hänelle kunniaa, ja poliisi tulkitsi santarmin kiitoksen "omituiselle suomalaiselle naiselle, joka tahtoi näinä vihan päivinä hoidella lavantautia sairastavaa kasakkaa".
Mathilda sai kolme viikkoa myöhemmin lämminsydämisen, liikuttavan kiitoskirjeen kasakalta, jota hoidettiin silloin Helsingin venäläisessä sotilassairaalassa.