Sinä aikana, jolloin monet maamme parhaista miehistä ajettiin Suomesta maanpakoon, vangittiin myös, kuten tunnettua, lakitieteen professori R. A. Wrede, vietiin Pietariin ja siellä Plehven eteen sekä karkoitettiin Tallinnaan. Kotitarkastuksessa, joka toimitettiin Wredebyssä, otettiin kaikki laatikoissa ja kaapeissa olevat paperit ja kuljetettiin Helsinkiin.
Muutamia kuukausia myöhemmin soi Mathilda Wreden puhelin. Poliisimestari Pekonen kysyi, oliko ketään parooni Wreden perheestä kaupungissa. "Kuinka niin?" — "Takavarikoidut paperit voitaisiin nyt hakea poliisikamarista." — "Minä tulen itse hakemaan ne", vastasi Mathilda, joka ei suinkaan tahtonut, että joku hänen omaisistaan joutuisi tekemisiin Pekosen kanssa. — "Eikö ole ketään läheisempää?" kysyi Pekonen. — "Kyllä montakin, mutta kuten sanottu, minä haen paperit ja te tiedätte, että ne ovat silloin varmoissa käsissä."
Määrättiin aika, ja kun Mathilda Wrede saapui poliisikamariin, koetti Pekonen saada keskustelua käyntiin. "Saanko kysyä, kuinka parooni Wrede voi?" Mathilda katsoi häntä suoraan silmiin ja vastasi hitaasti ja painolla: "Kunniallinen ja jalo mies voi aina hyvin." Pekonen otti silloin vähän nolona esille kaksi suurta koria, jotka olivat täynnä papereita, sanoen: "Olkaa hyvä ja kirjoittakaa kuitti, että neiti on saanut kaikki." — "Mahdotonta. Kuinka minä voin tietää, onko tässä kaikki, varsinkin kun näen kuinka huolimattomasti te näitä papereita säilytätte. Te saatte puolestanne antaa minulle todistuksen siitä, mitä nyt jätetään minulle." — "Sitä ei kukaan ole vaatinut tähän saakka." — "Mutta minä vaadin", kuului vastaus ja hänelle annettiin todella jonkinlainen todistus.
"En minä selviä yksinäni näitten korien kanssa, en portaita alas täällä enkä taas niitä ylös kotonani. Mutta täällä on kai teidän toimettomia urkkijoitanne, jotka voivat kantaa ne", sanoi Mathilda sitten enemmän suorasukaisesti kuin viisaasti. Ja aivan oikein. Pekosen käskystä tuli ulommasta huoneesta kaksi miestä, jotka kantoivat Mathildan puolesta korit kadulle sekä kutsuivat ajurin. Mathilda Wrede ajoi kallisarvoisine papereineen edeltä ja miehet seurasivat häntä toisella hevosella.
Kun he olivat saapuneet Mathilda Wreden kotiin Lapinlahdenkadulle, aikoivat salapoliisit maksaa molemmat hevoset, mutta Mathilda vastusti sanoen: "Nykyinen poliisikamari ei ikinä maksa lankoni paperien kuljetusta. Minun suuri etuoikeuteni on saada tehdä se."
Miehet ottivat korit kantaen ne Mathilda Wreden huoneeseen.
* * * * *
Joulun 1905 Mathilda Wrede vietti vankien kanssa, uudenvuodenpäivän hän oli omaistensa parissa ja venäläiseksi jouluksi hän lähti ystäviensä, ruhtinasperhe Liewenin luo Kremoniin Liivinmaalle saadakseen siellä levätä.
Siellä ollessaan hän sai Suomesta kirjeellisen tiedon, että hänen serkkunsa, kreivi C., joka oli ollut nuoren poikansa kanssa karkoitettuna maasta, oli saapunut Ruotsista muutamien muiden suomalaisten kanssa, voidakseen jos mahdollista päästä edustajapaikalleen Suomen valtiopäiville. Venäläiset santarmit olivat pidättäneet molemmat kreivi C:t Hyvinkään asemalla ja lähettäneet heidät takaisin Ruotsiin.
Tuollainen väkivalta koski kovin Mathildaan. Liewenin perheen sekä heidän vieraansa kreivitär K:n kanssa yhdessä neuvoteltua tehtiin suunnitelma. Mathilda koettaisi päästä keisarin puheille kreivi C:n asiassa ja saisi kenties samalla tilaisuuden esittää isänmaansa suuren hädän. Sisäministeri Svjatopolk-Mirskille lähetettiin Pietariin kirje luotettavan palvelijan muassa yöjunalla. Mutta Svjatopolk-Mirski oli kuollut äkkiä edellisenä iltana.