Heidät vietiin useiden salien läpi, joissa joukko ihmisiä odotti puheille pääsyä, suureen ja komeaan saliin. Siellä oli vain kaksi odottelijaa, eräs pappi puettuna pitkäliepeiseen, sinipunervaan kaapuun ja muuan askeetti, pieni kuihtunut vanha ukko, sanomattoman laiha, keltainen ja ryppyinen. Salissa vallitsi omituinen tunnelma.
Palvelija näyttäytyi ovessa. Hän tunsi heti parooni Nicolayn, sillä hän oli ollut Suomen arkkipiispan mukana tämän käydessä kerran Monrepoossa. Parooni Nicolay otti käyntikorttinsa, kirjoitti siihen lyijykynällä: "Mathilda Wrede", ja ojensi sen palvelijalle, joka katosi.
Pian ovi avautui. Metropoliitta itse seisoi siellä juhlallisena ja kunnioitusta herättävänä. Hänen kauniitten kasvojensa ilme oli syvästi hengellinen ja surullinen. Puettuna mustaan pitkäliepeiseen pukuun, suuri valkea päähine päässä ja timanttiristi otsalla hän oli kuin ilmestys vanhan testamentin ajoilta. Heittäen nopean ilmehikkään ja ystävällisen silmäyksen ja nyökäten melkein huomaamatta päällään hän kääntyi Mathilda Wredeen. "Paroonitar", hän sanoi ja katsoen Mathildan naapuriin: "Nicolay". Tottuneena vakoiluun ja siitä johtuviin vaaroihin hän ei tahtonut paljastaa Mathilda Wredeä sanomalla hänen nimeään, jolloin läsnäolijat olisivat saattaneet aavistaa, että Mathilda tuli hänen luokseen Suomen asioissa.
He nousivat molemmat ja astuivat loisteliaaseen salonkiin, josta metropoliitta vei heidät sisähuoneisiin. Mathilda esitti asiansa. Ollen vankien ystävä hän painosti suurta vahinkoa, joka oli Suomessa toimeenpannun uuden järjestelmän kautta jo nyt aiheutettu hänen heikoille, onnettomille ystävilleen. Hän kosketti samalla myös hirvittävää siveellistä vaaraa, joka uhkasi hänen rakasta Suomen, kansaansa ja pyysi metropoliittaa käyttämään koko vaikutusvoimansa tsaariin Suomen hyväksi.
Metropoliitta kuunteli vakavasti ja ystävällisesti hänen sanojaan vastaten, ettei hänen valtansa ollut niin suuri kuin luultiin. Sitäpaitsi katsoi hän asialla olevan kaksi puolta, venäläisen ja suomalaisen. Hän lupasi kuitenkin koettaa tehdä, voitavansa. Enemmän kuin puoli tuntia kestäneen keskustelun jälkeen he poistuivat samaa tietä kuin olivat tulleetkin läsnäolijoiden uteliaiden ja hämmästyneiden katseiden seuraamina.
Eteisessä ovenvartija, joka auttoi heidän ylleen päällystakkeja, kysyi parooni Nicolaylta, mistä he olivat. Ei vastausta. Hän toisti kysymyksensä hyvin jyrkästi. "Me puhumme ruotsia", vastasi parooni Nicolay, jonka mielestä oli viisaampaa sanoa jotakin kuin ei mitään.
Kun he istuivat jälleen vaunuissa matkalla kotiin, kertoi ajaja, että sama ovenvartija oli heidän ollessaan palatsissa tullut ulos ja kysellyt häneltä, ketä he olivat, mistä tulivat j.n.e.
Metropoliitta Antonius oli todellakin käynyt tsaarin luona aikoen esittää hänelle Mathilda Wreden epäilykset Suomessa harjoitetusta myyräntyöstä. Mutta keisari ei ollut antautunut ollenkaan keskusteluun asiasta, vaan lähettänyt hänet kiivaalla kädenliikkeellä luotaan.
* * * * *
Yksi niitä vankeja, joita Mathilda Wreden oli vaikea käydä puhuttelemassa, oli Pekonen. Hän oli ollut suomalainen ylioppilas, mutta meni Bobrikovin aikana poliisilaitoksen palvelukseen ja kohosi Helsingin poliisimestariksi. Sitten hän istui joittenkin virassaan tekemiensä rumien virheitten takia vähän aikaa vankilassa.