Äkkiä nuorimies nousi. "Onko neidin tapana rukoilla?" kysyi hän. — "On" kuului vastaus. — "Uskotteko te siis, että Jumala voi auttaa?" — "Uskon varmasti." — "Tahtoisittekohan te sitten rukoilla minun puolestani?" — "Mielelläni, jos te sitä toivotte." — "Minä tunnen nyt niin suurta tarvetta, että joku hyvä ihminen rukoilisi puolestani oikein polvillaan", virkkoi mies. — "Jumalani kuulee rukoukseni yhtä hyvin, lausuinpa sen istualta tahi seisoalta, mutta jos haluatte, että me ulkonaisestikin nöyrrymme Jumalan edessä, niin teen sen mielelläni."
"Sillä kertaa", kertoo Mathilda Wrede, "lähetin minä ylös taivaaseen hyvin maallisen sähkösanoman ennenkuin polvistuin, sillä minulla oli ylläni uusi puku ja häpeän sanoa ensimmäisen ajatukseni olleen: voi hame parkaani!" Mutta heittämättä enää silmäystäkään hirveälle lattialle hän polvistui rukoukseen.
Heidän rukoiltuaan mies nousi: "Jumalan avulla on minusta tuleva parempi ihminen."
He erosivat mitä parhaimpina ystävinä.
Ei ainoatakaan hernettä eikä pienintäkään tahraa ollut tarttunut
Mathildan hameeseen.
* * * * *
Kun Mathilda eräänä päivänä ajoi raitiovaunussa Sörnäisissä, näki hän juoksevan miehen, joka viittoili hänelle. Mathilda nousi seuraavalla pysäkillä vaunusta kysyen, mitä mies tahtoi. "Tulkaa, neiti hyvä, heti meille kotiin. Vaimoni on niin ilkeä. Hän ivailee minua kaikkien kuullen ja nimittelee minua 'vanhaksi vanki-junkkariksi'. Tulkaa torumaan häntä, ehkenpä hänet voi saada käännytetyksi."
Mathilda tietysti meni ja löysi kauhukseen vaimon juovuksissa ja hakkaamassa kirveellä täyttä kyytiä patjaansa. Höyhenet lentelivät ympäri huonetta, jossa vallitsi hirveä epäjärjestys.
Kun juopunut vaimo näki Mathildan tulevan sisään, huusi hän: "Miksei neiti ole tullut tänne aikaisemmin, kun täällä oli kaikki järjestyksessä? Nyt minä olen hävittänyt kaiken enkä tahdo enää elää. Minä olen niin huono, ja mieheni on ehken vielä pahempi." Mathilda tunsi onnettoman vanhaksi tutuksi, joka oli ollut useita kertoja vangittuna irtolaisuudesta ja mennyt sitten naimisiin vapautetun elinkautisen vangin kanssa.
Sillä aikaa olivat suuren talon muut vuokralaiset nähtyään Mathildan menevän huoneeseen ja kuultuaan metelin syöksyneet portaita ylös. He seisoivat nyt ovessa ja katselivat uteliaina kohtausta.