Puhuessaan hän huomasi kauimpana huoneessa omituista liikettä. Joku huusi: "Älä!" toiset nauroivat ja tunnelma särkyi.
"Mitä siellä on tekeillä?" Mathilda kysäsi.
"B. tahtoo tulla seisomaan neidin viereen." — "No miksei hän sitten saa tulla?" — "Tuo tattari! Senkin musta mies. Ei, ei hän saa." — "Jos B. haluaa tulla, niin tulkaa vain! Mehän olemme vanhoja ystäviä", kehoitteli Mathilda.
"Tuommoinen hevosvaras!" —
"Älkäämme soimatko toisiamme. Tulkaa, B.!"
B. oli heistä kaikkein rumin; tiheä tukka riippui hyvin matalalla otsalla ja trakomi [Trakomi on eräs silmätauti.] vaivasi silmiä. Hänen tullessaan esiin kaikki nauroivat hänelle. Mutta hän oli ylpeä ja säteilevän iloinen saadessaan seisoa Mathilda Wreden vieressä.
"Nyt saatte jo lakata nauramasta", sanoi Mathilda. "Tiedättekö, että on olemassa maa, jota kutsutaan Intiaksi, ja että siellä on hienoja ihmisiä. Ja tiedättekö, että 'romaanit' ovat tulleet sieltä? He ovat kukaties paljon jalompaa ja hienompaa ihmislajia kuin me!"
"Mutta mitenkäs he elävät täällä? Kulkevat ympäri, valehtelevat ja varastavat", huudahti joku joukosta. — "Se on meidän syymme", Mathilda selitti, "ja nyt ei enää sanaakaan romaaneista."
B. pöyhistelihe eikä kukaan nauranut, ja hauskaa heillä oli kaikilla "pakarinvintillä".
Kun Mathilda kerran myöhemmin meni pakarinvintille, sattui olemaan hyvin liukasta. Menomatkalla, jolloin oli vielä valoisaa, saattoi hän kiertää vaarallisimmat paikat, mutta ihmetteli itsekseen, miten kävisi paluumatkalla iltapimeässä. Hänen varustautuessaan lähtemään, tuli muuan vanki sanoen: "Minä vien neidin turvallisesti toiselle puolen. Olen piilottanut hiekkaa taskuuni sirotellakseni tielle, jota neiti kulkee."