Jo vuonna 1897 hän kirjoitti sen johdosta sisarelleen Helenalle: "Olen saanut selville oikean myyräntyön, joka on pantu eräältä taholta alulle kaikessa salaisuudessa minua vastaan. Kierot, alhaiset ja raukkamaiset ihmiset ovat inhoittavia ja sellaista on työkin, jota he koettavat hiljaisuudessa tehdä. Tähän uuteenkin salaliittoon näytään sekaannuttavan sellaiselta taholta, jota en olisi kaksi vuotta sitten voinut pitää ollenkaan mahdollisena. Se on mitä vastenmielisintä, mutta en minä pelkää ensinkään. Sieluni on onnellinen. Minä luotan Jumalaan ja vaellan hänen kanssaan niin hyvin kuin ymmärrän. Hän on minun voimani vaivan ja kärsimyksen aikoina, kallioni koettelemusten myrskyissä, ystäväni yksinäisyyden hetkinä. Hän on valkeuteni silloin, kun ihmiset minua ylistävät. Hän on aurinkoni, kun he minusta valhetta puhuvat. Vapahtajani ymmärtää minua ja minä lepään hänessä."
Vankiloissa oli ilmennyt useita epäkohtia. Kakolassa, missä Mathilda työskenteli eniten, olivat sairasosaston olot järkyttäneet häntä aivan erikoisesti. Ja kun hän kulki kaikkialla vankilassa, näki hän enemmän kuin oli toivottavaa.
Hän puheli avoimesti sekä johtajan että pastorin kanssa sekä vankeinhoitohallituksessa Helsingissä. Paljon parannuksia tehtiinkin, mutta paljon jätettiin myös kokonaan huomioonottamatta. Epätoivoisena keskusteli Mathilda kerran tohtori Gustav Mattsonin kanssa Kakolassa vallitsevista ikävistä epäkohdista. Tohtori Mattsson rupesi silloin heti työskentelemään asian puolesta ja kirjoitti "Argukseen" Kakolan sairashoidosta. Tuloksena oli suuret muutokset parempaan päin.
Siihen saakka Mathilda Wrede oli saanut käyttää kuin omanaan pientä johtajan huoneustoon kuuluvaa kamaria ja usein hän asui suorastaan johtajan kodissakin Kakolassa käydessään. Nuo edut otettiin vähitellen pois ja hän sai asua jossakin Turun hotellissa ja tuntea, kuinka tilanne rupesi kärjistymään yhä enemmän.
Syksyllä 1912 Mathilda tuli taas Turkuun. Ensimmäisenä päivänä Kakolaan mentyään hänellä oli aina tapana mennä johtajan vastaanottohuoneeseen, ei juuri ilmoittautuakseen, vaan käydäkseen tervehtimässä häntä. Kun hän tälläkin kertaa meni tapansa mukaan kansliaan, ei johtaja ollut siellä. Päivän toisensa jälkeen Mathilda turhaan etsi häntä ja tavattuaan hänet lopulta huudahti: "Vihdoinkin tapasin johtajan. Olen etsinyt teitä yhdeksän kertaa. Vaikea on saada käsiinsä Kakolan johtajaa."
Mathilda viipyi Kakolassa kolme viikkoa ja tunnelma kävi päivä päivältä yhä kiusallisemmaksi. Kesällä hän palasi taas, mutta tunsi selvästi, ettei hän ollut tervetullut vieras.
Tammikuun alussa 1913 Mathilda Wrede lähti uudelleen Kakolaan. Hänen tarkoituksenaan ei ollut silloin viipyä kauempaa, hän halusi vain tavata muutamia vankeja. Suurella ovella sanottiin hänelle, että johtaja oli kotonaan. Hän meni suoraan sinne ja otettiin vastaan mitä ystävällisimmin. Johtaja, joka oli edellisillä käynneillä näyttänyt ankaralta, oli nyt niin rakastettava kuin olla saattaa. Mathildalle tarjottiin kahvia ja hän ihmetteli johtajan muuttunutta käytöstä. "Nytpä täällä istuminen tuntuu aivan samalta kuin ennen aikaan", sanoi Mathilda, "ja se tekee hyvää, sillä mennyt vuosi on ollut ikävä ja viime käyntini aivan sietämätön."
Äkkiä johtaja sitten kääntyi Mathildaan sanoen: "Minun on puhuttava neidin kanssa eräästä asiasta." Hän nousi, meni kirjoituspöytänsä luo, otti laatikosta erään paperin ja jatkoi "Olen saanut tämän kiertokirjeen Vankeinhoitohallitukselta. Se sisältää johtokunnalle määräyksen, koska vankilat ovat ylen täydet ja Kakolassa on tapahtunut levottomuuksia, tarkoin valvomaan, ettei kukaan vankilan ulkopuolella oleva henkilö pääse vankilaan muutoin kuin johtajan tahi jonkun hänen määräämänsä henkilön läsnäollessa. Niidenkin, joilla on aikaisemmin ollut siihen lupa, täytyy alistua tähän määräykseen."
Mathilda oli noussut: "Mitä kieroutta tämä on?" huudahti hän. "Tämä ei tule Vankeinhoitohallitukselta, se on saanut alkunsa täältä. Kuinka kurjaa, ettei uskalleta mainita Mathilda Wredeä nimeltä." — "Käyhän täällä muitakin, pappeja esimerkiksi, joilla on seurakuntalaisiaan vankilassa!" kuului johtajan vastaus. — "Saanko kuulla kiertokirjeen vielä kerran! Minä tunnen selvästi, että te täällä Kakolassa olette saaneet tämän aikaan", väitti Mathilda Wrede. — "Meidän on vain toimittava Vankeinhoitohallituksen määräysten mukaan." — "Olen kerran elämässäni ollut läsnä teatterinäytännössä, tämä on toinen kerta."
Johtaja alkoi käydä hieman epävarmaksi. Mathilda kysyi: "Mitä aiotte nyt tehdä?" — "Pääsy on vapaa toisen läsnäollessa." — "Minä en luonnollisestikaan käy ikinä onnettoman vangin luona, jotta hän avaisi sydämensä ja paljastaisi surunsa kolmannen henkilön läsnäollessa", Mathilda vastasi. "Muuten tuskin luulen, että Kakolassa on montakaan niin alhaista henkilöä, joka saattaisi ajatellakaan olla läsnä, kun puhuttelen vankeja. Sellaiseen en suostu. Huomenna tulen uudestaan vankilaan nähdäkseni, kuinka otatte minut vastaan." Johtaja näytti synkältä vastatessaan: "Ellette alistu määräykseen, on minulla keinoja kieltää teiltä kokonaan pääsy vankien luokse."