Niin Mathilda Wrede lähti Kakolasta. Paroonit Karl August Wrede ja Paul Nicolay pitivät samana iltana hengellistä kokousta Turun juhlasalissa. Hän lähti sinne kertoen heille, mitä oli tapahtunut. He olivat molemmat surullisen hämmästyneitä ja parooni Nicolay arveli hiljaisella tavallaan: "Ja sellaisia vaikeuksia kolmenkymmenen vuoden työn jälkeen."
Seuraavana aamuna Mathilda ajoi Kakolaan mennen suoraan vankilaan. Vahtimestari, joka aukaisi oven, tervehti ystävällisesti, ja Mathilda lähti suoraa tietä kansliaan. "Tässä minä nyt olen", sanoi hän johtajalle. "Mitenkäs nyt tehdään?" — "Jokainen vanki, jota neiti Wrede haluaa puhutella, tuodaan tänne kansliaan ja keskustelu saa tapahtua minun läsnäollessani", kuului vastaus. — "Tämä on viekas ja kavala petos Vankeinhoitohallitusta ja vankeja kohtaan. Kyllä sanomalehdet saavat tietää tämän ja vangit myös. Silloin teidän ei ole hyvä olla. Eikä ole sanottu, että asia pysyy tietona vain Suomessa, sillä saattaa tapahtua, että minä vetoan korkeammalle, aina keisariin asti."
Johtaja kävi vähän hämilleen ja vastasi: "Siirtykäämme sisähuoneisiin." Heidän tultuaan sinne pyysi johtaja: "Osoittakaa kristillistä nöyryyttä!" — "Älkää puhuko kristinuskosta näin toimiessanne!" vastasi Mathilda. — "Minä voin kertoa, että lääkäri on tyytymätön teihin. Hän on suunnattomasti loukkaantunut, kun te sekaannuitte hänen työhönsä ja hän vastustaa toimintaanne, samoin kuin pastori, joka on myös valittanut, että neiti Wrede kohtelee häntä kuin hän olisi ilmaa vain." — "Minä en ole ollut hänelle milloinkaan epäystävällinen", vastasi Mathilda, "mutta meillä ei ole mitään sanomista toisillemme hengellisissä asioissa. Mutta ei syy ole yksinomaan sillä taholla, kyllä johtajakin on osaltaan vikapää tähän."
Milloinkaan ennen ei taistelu ollut ollut niin katkera ja kova, milloinkaan eivät kapinalliset hyökyaallot olleet käyneet niin korkeina Mathildan sisimmässä, kuin hänen kulkiessaan Kakolan mäkeä alas.
Sanomalehtien lausuntoja kiellon johdosta.
Omituista kyllä kului pitkän aikaa ilman että ainoakaan ääni nousi annettua kieltoa vastaan. Moni luuli sen syynä olevan venäläiseltä taholta tulleen määräyksen, mutta niin ei ollut laita. Oli selvää, että vankilaviranomaiset ja muut, jotka olivat työskennelleet kukistaakseen Mathilda Wreden vaikutuksen, toivoivat mieluimmin, että asia voitaisiin sivuuttaa vaitiololla, mutta se, ettei kukaan muukaan vastustanut kieltoa, voidaan selittää vain siten, että odotettiin sen tulevan kumotuksi.
Elokuun alussa 1913 tohtori Gustav Mattsson kirjoitti "Dagens Tidningiin" kirjoituksen, jonka otsikkona oli: "Mathilda Wredelle annettu kielto." Se kuului seuraavasti:
"Saatamme täten yleisön tietoon vankeinhoitomme alalla sattuneen tapahtuman, joka on senlaatuinen, ettei sitä sovi vaieten sivuuttaa.
"Tämän vuoden tammikuun 13:ntena päivänä saapui
Vankeinhoitohallitukselle seuraavanlainen kirjelmä":
Suomen Vankeinhoitohallitukselle.