Hän katsahti neitiä silmiin ymmärtävästi, heitti sitten kolme penssiä pöydälle ja lykkäsi ne tuopin mukana neidille.
Mutta sitä hänen ei olisi pitänyt tehdä, sillä missi heitti niskaansa ylenkatseellisesti ja samalla näin jättiläiskokoisen miehen takana olevalta riviltä nousevan seisoalle ojentaen kätensä meidän pöytäämme kohden ja pyyhkäisevän rahat takaisin toverilleni sanoen:
»Pitäkää itse rahanne, te härkäpaimen vai mikä lienettekään miehiänne, minä — jos suvaitsette — otan omalle osalleni palvella ladya.»
Ja kun hän vastaukseksi sai neidiltä myöntävän päännoikkauksen, jätti hän nopeasti paikkansa ja tultuansa luokseni, kun jo seisoin penkin päässä, laski kätensä olkapäälleni, sysäsi minut varovasti sivulle ja lausui ystävällisesti silmää iskien: »Kiitos, gentlemanni, tarjouksestanne vaihettaa paikkaa minun kanssani. Minun pöytäni ääressä saa tuoppinne tänä iltana kuohua parasta portteria, mitä koskaan on vanhassa Englannissa valmistettu. Näettekös, minä olen vain itseoppinut mies, mutta minä en tahdo nähdä oltavan epäkohteliaita naisia kohtaan.»
Minä arvasin, että hän tarkoitti toverini käytöstä. Näin sanottuaan hän ujostelematta tunki penkkirivin lävitse minun tyhjälle paikalleni, samalla lausuen toverilleni: »Tuo nuori herrasmies tuolla odottaa teitä.»
Miehen äänessä lienee ollut jotain käskeväistä, sillä virkkamatta sanaakaan vastaukseksi tuli toverini luokseni, jonka jälkeen me noloina lähdimme heti matkoihimme.
Muuta neuvoa meillä ei ollut kuin mennä rantaan venheemme luo odottamaan kumppaneitamme. Hyvä ystäväni Janne oli julmasti äkeissään, mutta minä en voinut muuta kuin laskea leikkiä siitä, että hän oli aivan suotta kuluttanut viimeiset kolme penssiänsä, ja miten nolosti tuo juttu päättyi.
Kaikeksi onneksi olivat toverimme jo kokoontuneet veneen luo, niin että voimme viipymättä lähteä laivaan.
Jouluaattona ystäväni Janne ja minä jouduimme soutumiehiksi perämiehellemme, joka lähetettiin maihin hankkimaan jotakin joulujuhlaa varten. Oli navakka tuuli jo laivasta lähtiessämme, mutta kun oli melkein myötäinen, niin se vain kiiruhti kulkuamme. Paluumatkalla sen sijaan myrsky viivytti meitä myöhään aamuyöhön. Tuuli oli niin raju, ettemme jaksaneet vastatuuleen soutaa edes ulos laivatokasta.
Perämies lähti kaupunkiin ja antoi meille kaikille, paitsi kahdelle, luvan tehdä samoin, mutta hänellä ei ollut kylliksi rahaa jakaaksensa meille ja meidän taskumme olivat melkein tyhjät. Ikävintä oli, ettemme olleet ruoanpalaa päivällisen jälkeen syöneet, emmekä olleet ottaneet mukaan korppuakaan.