Schoultz istui hevosen satulaan ja vesi nousi hevosen kylkiin asti. Hänen tullessaan tulvaveden loppureunaan, kuului tiheästä pajupensaasta hänen sivultaan ääni, joka käski hänen seisahtua. Pensaan kätköstä astui esiin Pjotr Paulovitš, syvässä vedessä kahlaten ja kiväärillä tähdäten.
Schoultz tuli aivan hänen lähellensä ja kysyi, mitä kasakka tahtoi, kun oli seisahtunut kylmään veteen häntä odottamaan.
»Nyt minä aion sinut tappaa, Karl Karlovitš. Sitä varten olen tähän jäänyt sinua odottamaan.»
»Sinäkö? Ei sinulla ole syytä tappaa minua, sen itsekin tiedät, etkä sitä uskalla tehdä», sanoi Schoultz.
»Miksi minä en uskaltaisi? Tiedäthän, Karl Karlovitš, että Kaukasiassa olen seitsemän murhaa tehnyt, jonka vuoksi minut on tänne maanpakolaisuuteen kuljetettu. Kyllä minä uskallan sinutkin tappaa.»
Schoultz katsoi häntä tiukasti silmiin sanoen: »Sinä tiedät tekeväsi väärin, jos minulta hengen otat, vaikka minä olen sinua kohdellut hyvin. Ja tietäessäsi, että olet vain saanut typerän päähänpiston, josta olisi vain vahinkoa, mutta ei kenellekään hyötyä, ei sinulla ole uskallusta tehdä tekoasi.»
»Sinulla on kummallinen katse silmissäsi, Karl Karlovitš», virkkoi Pjotr, »älä katso minuun tuolla tavoin! Sillä tavalla minun nuorena poikana ollessani äitinikin katsoi, enkä voi sitä katsetta milloinkaan unhottaa. Käännä pois silmäsi ja katseesi minusta, niin saat kokea, onko minulla uskallusta tappaa sinut.»
»Vaikka sinä, Pjotr Paulovitš, tähän paikkaan ampuisit, niin tahdon avoimin silmin kohdata sinun luotisi ja nähdä, voitko sinä tosiaankin välttää totuutta, joka sanoo, että asiata harkitsematta olet tekemäisilläsi tyhmyyden, jota saat jälkeenpäin katua.» Ja Schoultz katsoi hellittämättä tiukasti häntä silmästä silmään.
»Sinulla on kummallinen silmäys, Karl Karlovitš, minä en kärsi sitä nähdä.»
»Minulla ei myöskään ole halua tässä kauemmin tällaisesta asiasta jutella. Viisaammin teet sinäkin, kun riennät kuivalle maalle pois kylmästä vedestä.»