"Enhän minä lupaa tarvitse tehdäkseni mikä oikein on. Jos olisin jättänyt kuolleen hevosen mätänemään, olisi se levittänyt tautia kyläänne ja turmellut juomavetenne, eikä mikään kauppamatkue olisi sitte seisattunut kyläänne. Mutta kun teko ei ole mieleesi, niin kaivetaan hevonen jälleen ylös ja jääköön se hautaamatta. — Hoi pojat, kaivakaa hevonen jälleen maasta ylös ja viekää se samaan paikkaan, missä se kuoli".
Hämmästyneenä ja levottomana rupesi kylän päällikkö huutamaan: "Ei, ei, herra; valkoisen miehen ei pidä suuttuman. Hevonen on kuollut. Olkoon se paikoillaan ja sovitaan pois!"
Näin tuli sovinto jälleen, ja Stanleyn matkue läksi rauhallisesti eteenpäin. Muutaman päivän kuluttua huomattiin, että tavaran kantajista oli yksi lähtenyt karkuun, vieden mukanansa sekä oman kannettavansa, että toverinsakin hänelle uskotun omaisuuden. Mutta heti sen jälkeen kun hän, erottuansa matkueesta, oli piiloutunut tiheään metsikköön ihaillakseen saalistansa, joutui hän muutamain rosvojen käsiin, sillä sellaisia aina kuljeksii kauppamatkueitten kantapäillä väjymässä mitä saisivat käsiinsä, ja karkuri, jonka nimi oli Khamifi, vietiin oitis kylään, sidottiin puuhun kiinni ja olisi heti tapettu, jollei pari Stanleyn miehistä olisi tulleet häntä vaatimaan takaisin. Kyläläiset eivät kieltäneet Stanleyn vaatimuksia saada takaisin sekä miehen että tavarat, mutta tahtoivat palkkiota karkurin kiinni ottamisesta. Tämä vaatimus katsottiin kohtuulliseksi ja he saivat 10 helminauhaa ja muutaman kyynärän vaatetta.
Khamifin piti nyt saada ansaittu rangaistus, mutta ettei se tulisi liian ankaraksi, antoi Stanley toisten kantajain tuomita hänet. Neuvoskunta, johon valittiin 8 kantajaa ja 4 sotamiestä, tutki hänen asiansa ja päätti yksimielisesti, että Khamifi, joka rikoksellaan oli saattanut kaikki rantaseutujen kantomiehet huonoon maineesen, piti rangaistaman "ison isännän" aasinpiiskalla. Hän sidottiin ja sai sitte kultakin kantajalta ja sotilaalta piiskan sivalluksen ja huusi surkeasti rangaistusta kärsiessään.
Matkaa jatkettiin edelleen useita päiviä suoraan länttä kohti, jolloin seudut olivat hyvin vaihettelevat sekä luonnontuotteiden runsauden että ulkonaisen ihanuutensa vuoksi. Puita, joista korkeimmat olisivat oivallisesti kelvanneet mastopuiksi suurimpiin laivoihin, kasvoi tiheästi varsinkin rannoilla, ja heinä oli tavallisesti miehen korkuista. Samalla tavoin kuin luonto, vaihetteli myöskin asujamisto näillä seuduilla. Heimokunta toisensa perään jäi matkueen taakse ja Stanley sai kummastellen ihaella muutamain seutujen erinomaista hedelmällisyyttä. Muhalleh-nimisessä uudisasutuksessa tuli häntä vastaan arapilainen kauppias Salim ben Raschid, joka sisämaasta kuljetti rantamaalle 300 elefantin hammasta. Hän kertoi Ujijissa tavanneensa Livingstonen, selitti, että tämä oli vanha harmaaviiksinen ja partainen mies, joka vastikään oli parantunut pitkällisestä taudista.
Muhallehin seutu on erinomaisen hedelmällistä. Matanta-juuri, jota muutamat sanovat myöskin jamssiksi, kasvaa siellä verrattoman rehevänä ja maissivainiot olivat yhtä hyvät kuin parhaimmat Amerikassa.
Vähä enemmän kuin kolme Suomen peninkulmaa meren rannasta kuljettuansa saapui Stanley matkueinensa Simbamwenni nimiseen kaupunkiin, jonka oli perustanut eräs Sansibarista karkuun lähtenyt Kifabengo niminen rosvo. Tämä mies oli toimellinen ja puhelias ja oli näillä ominaisuuksilla miellyttänyt ja saanut kanssansa liittoutumaan suuren joukon kaltaisiansa karkuri-orjia, jotka valitsivat hänet päälliköksensä. Kaupunki oli nelikulmainen ja sitä ympäröi säännöllinen muuri. Sen asema oli varsin ihanalla paikalla laaksossa, jossa kaksi virtaa yhtyivät, jota paitse monta pienempää jokea kastellen ketoja teki ympäristön viehättäväksi hedelmällisen maanlaadun vuoksi. Tämän kaupungin asukkaat tulivat suurella uteliaisuudella katselemaan valkoisen miehen tavarain paljoutta, jota hänen omat miehensä olivat edeltäkäsin kulkiessaan ylistelleet hyvin suuressa määrässä. Voidakseen korjata tavaroitaan parempaan kuntoon, koska ankarat sateet olivat niitä osaksi turmelleet, päätti Stanley tässä kohden viipyä pari päivää, jolloin hän ikäväkseen tuli huomaamaan valkoisten seuralaistensa kelvottomuuden ja huolimattomuuden. Myöskin afrikalaisen kuumetaudin vaikutuksia sai Stanley täällä ensi kerran kokea, vaan lääkkeiden avulla hän siitä kuitenkin pääsi.
Kuumain ilmanalojen sade-aika oli nyt tullut ja teki suurta haittaa matkustukselle. Laaksoissa oli joka vähäinenkin puro paisunut suureksi joeksi, jonka poikki melkein aina täytyi kulkea kahlaamalla, sillä harvoin voitiin saada tarpeellisia aineksia siltojen tekoa varten. Paksu sumu peitti usein auringonkin, niin että se vain uneliaan näköisenä pilkisteli silloin tällöin pilvien lomasta ja kokemuksesta vanhastaan oppineet matkalaiset ennustivat alakuloisina, ettei sade pariin, kolmeen viikkoon taukoaisi. Hankaluuksia lisäsi vielä sekin, että maassa oli lukemattomia parvia pieniä matelevia elukoita. Päästyään pitkän, vetelän suon yli, tuli Stanley vielä huomaamaan, että hänen ruoan valmistajansa Bunder Salaam viidennen kerran keksittiin varkaaksi. Kun asia oli tarkoin ja selvästi tutkittu, tuomittiin varas saatuaan tusinan kepinlyöntiä, jotka kuitenkin annettiin vaatteita pois riisumatta. Hän ajettiin pois leiristä, vaikka Stanleyn aikomus oli vain häntä sillä tavoin pelottaa, mutta Bunder Salaam käsitti asian todeksi ja heti kun hänen sidotut kätensä irroitettiin, lähti hän karkuun juoksemaan, minkä ikänä jaksoi. Hänen tavaransa ja aasinsa jätettiin kuitenkin kiinnisidottuna puuhun, että hän saisi jälleen omansa, jos hän palajaisi. Hän ei kuitenkaan palannut ja pari maan rosvo-asukasta löysivät aasin ja tavarat sekä veivät ne saaliinansa. Kuu Stanley oli lähettänyt pari miestä etsimään karkuun mennyttä kokkia, tulivat ne viimein Simbamwenniin, jossa tämän kaupungin nykyinen naishallitsija oli ottanut sekä kokin että hänen etsijäinsä tavarat ja uhkasi pitää ne omanansa. Samalla otti hän molemmat Bunder Salaamia etsimään lähetetyt miehetkin vangiksi. Tällaista työtä ei maan tavatkaan voineet puolustaa ja eräs arapilainen päällikkö, Taoni, jonka kanssa Stanley oli tullut sitä ennen tuttavaksi, varoitti ruhtinatarta sanoen: "Valkoinen mies on mahtava, hyvin voimallinen, hänellä on kaksi pyssyä, joilla hän voi ampua neljäkymmentä kertaa yhtämittaa ihan taukoamatta; hänellä on monta pyssyä, jotka lennättävät semmoisia luotia, jotka repivät ihmisen ihan kappaleiksi. Hän voi nousta tuon vuoren huipulle ja sieltä hän voi ampua kuolijaaksi joka ainoan ihmisen kaupungissasi, ennenkuin miehesi edes kerkiävät nousta vuorelle. Ja sitte tulee Sansibarin sultaanin väki kostamaan sulle niin ankarasti, että kaupunkisi hävitetään ihan perin pohjin, niin ettei koko paikkaa enää tunneta. Anna siis valkoisen miehen sotilaille ruokaa ja viljaa ja laske heidät vapaiksi, sillä valkoinen mies voi vaikka tällä hetkellä olla tänne tulossa".
Tämä arapilaisen liioiteltu kertomus Stanleyn voimasta teki hyvän vaikutuksen; sillä miehet laskettiin vapaiksi, mutta heidän pyssynsä ruhtinatar piti kuitenkin omanansa. Bunder Salaam arvattavasti oli murhattu, ja Stanley oli siitä suruissaan, sekä päätti, ettei hän vastedes enää niin ankarasti tuomitsisi epärehellisiä palvelijoitaan.
Matkueen kulkua hidastutti ja teki varsin työlääksi pitkällisistä sateista paisuneet virrat, joista muutamat olivat niin tulvillaan, että matkustajat ainoastaan suurilla ponnistuksilla pääsivät niiden yli. Niinpä kertoo Stanley miten Makata-joki, joka kuivana vuodenaikana oli noin parinkymmenen kyynärän levyinen, "masikan" s.o. rankkasateen aikana paisuu suureksi virraksi ja ympärillä oleva tasanko muuttuu järveksi. Tämän yli kulkiessaan sai Stanley kahlata kantajinensa syvässä vedessä, jonka alla oli vetelä muta ja tuon tuostakin tuli eteen syvänteitä, joiden yli täytyi kulkea siten että aasien selästä niiden tavara-takat purettiin, ja kun eläimet oli uitettu toiselle rannalle, vietiin tavaramytyt yksitellen toiselle puolen ja pantiin taas aasien selkään. Peninkulman matkalla oli hän viipynyt 10 tuntia ja oli peräti uuvuksissa, mutta oli kumminkin hyvillänsä siitä, ettei hän saanut kuumetta. Voitettuaan tämän vastuksen joutui Stanley taas koettelun alaiseksi, kun yksi hänen tavaroittensa kantajista, Kingaru, lähti karkuun ja vei samalla mukanaan toisen toverinsa kaiken omaisuuden. Oitis lähetti Stanley kaksi aseellista miestä karkuria kiinni ottamaan.