Tunnin kuluttua he jo palasivat tuoden mukanansa karkurin, jonka he olivat löytäneet Useguhha-neekerien päällikön Kigondon luona, joka nyt tuli heidän mukanansa saamaan palkintoansa ja kertomaan, miten asia oli tapahtunut.
Kingaru oli tullut kiivaasti juosten Kigondon majalle päin, kantaen tavaramyttyä, josta tämä arvasi, että hän oli karkulainen, Kun pakenija tunnusti lähteneensä karkuun ja pyysi toisen apua päästääkseen Simbamwenniin, houkutteli Kigondo hänet majaansa, johon hän salpasi miehen vangiksi, sillä hän arvasi, että Stanleyn miehet pian tulisivat karkulaista etsimään. Eipä aikaakaan niin nämä tulivatkin ja saivat haettavansa, joka tuotiin takaisin leiriin, pantiin kahleisiin ja sai pari tusinaa piiskanlyöntiä petollisuutensa rangaistukseksi, mutta hänen kiinniottajansa palkittiin.
Matkaa jatkettiin Makota-tasangon yli, jota kesti useita peninkulmia. Tasanko oli melkein kokonaan veden alla. Ylipäänsä oli vesi vain puolen kyynärän syvyistä, mutta muutamin paikoin pudota pulahtivat kantajat kolmen ja viidenkin jalan syvyisiin kuoppiin. Näin oli kuljettu noin peninkulman verran, jolloin ei kuulunut muuta kuin loiskinaa vain matkalaisten kahlatessa. Viimein tuli syvempi paikka, jossa heidän täytyi kolme tuntia yhtämittaa kulkea kaksi kyynärää syvässä vedessä, ennenkuin pääsivät taas kuivalle maalle. Sanomattomat olivat ne vaivat, joita koko matkue oli saanut kärsiä ja seurauksena niistä oli, että tavaroita kuljettavat aasit suurimmaksi osaksi kuolivat ja Stanley itse oli vähällä menettää henkensä punatautiin. Yksi hänen kantajoistaan kuoli ja toinen uhri oli hänen intialainen metsästyskoiransa, jonka voimat näistä ponnistuksista uupuivat. Vielä sittekin kun tuon pitkän, monta tuutia kestäneen kahlaamisen jälkeen oli päästy kuivalle maalle, tuntui matkan epäterveelliset vaikutukset, sillä kaksi miestä sairastui ja kuoli.
Makata-lammikkojen toisella puolella kohosi maa vuoriseuduksi ja Stanley saapui joukkoineen suureen Rehenneko nimiseen kylään, jossa oli noin tuhat asukasta. Ilma oli siellä raitis ja terveellinen ja näköala erittäin kaunis alempana olevan Makata laakson yli, jossa tuhannet palmupuut ja lukuisat kohisevat purot ihastuttivat silmää. Kauempana kohosivat majesteetilliset Uruguru ja Usvapanga nimiset vuoriharjut taivasta kohti. Tavarain kantajat ihastuivat tälläisestä vaihetuksesta luonnossa, mutta uupuneet ja raskailla kuormilla lastatut elukat olivat nääntymäisillään. Päästyänsä monen vuoriharjanteen yli saapui Stanley Mukoudokva virran varrella olevaan Kiora nimiseen kylään, jossa hän tapasi toisen palvelukseensa pestatun valkoisen seuralaisensa, perämies Farquharin. Tämä oli matkustanut edeltäpäin, vaan kun Stanley ei ollut hänen käytöstänsä tarkastamassa, niin oli hän antautunut kaikellaiseen irstaisuuteen, niin että hän siitä syystä tuli tautiin ja oli kykenemätön matkustamaan edemmäksi. Hämmästyksellä huomasi Stanley miten tämän oli koko ruumis pöhötyksissä ja erittäinkin jalat. Sitäpaitse oli Farquhar niin hämmentynyt ajatuksissaan, että hän näytti olevan mielenviassa. Stanleyn täytyi jättää hänet jälkeensä ystävälliseen neekerikylään ja hänelle jätettiin tulkki, sekä kuudeksi kuukaudeksi riittävä määrä vaatetta ja helmiä, sillä nämä ovat Afrikan sisämaassa rahan sijassa. Metallirahalle ja seteleille eivät näet neekerit ymmärrä antaa mitään arvoa.
Toinen Stanleyn mukana oleva europalainen oli merimies Shaw, joka samoin kuin Farquhar oli englantilainen. Tämä oli näyttänyt erinomaista laiskuutta ja taitoa vitkastelemisessa ja kuu hän isännältään siitä sai nuhteita, rupesi hän hävyttömäksi ja röyhkeäksi, uhaten erota palveluksesta. Stanley käski hänen silloin eroamaan ja antoi toisten miestensä viedä hänen tavaransa pois leiristä. Kun Shaw näki uhkauksestansa tulevan totta, nöyrtyi hän ja pyysi anteeksi käytöstään. Stanley soi sen hänelle ja niin palasi hän jälleen matkueesen luvaten, ettei Stanley enää saisi syytä olla tyytymätön häneen.
Kuu Stanley samana iltana oli nukkumaisillaan, kuului pyssyn pamaus ja luoti suhahti teltan vaateseinien lävitse muutaman tuuman päässä hänen vuoteestaan. Hän hyppäsi pystyyn, tempasi revolverinsa ja kysyi vahdissa olevilta miehiltä, kuka oli ampunut. He vastasivat: "Bana mdogo (pieni isäntä)".
Stanley meni Shawin telttaan, sytytti kynttilän ja kysyi: "Shaw, tekö ammuitte?"
Ei hiiskaustakaan vastaukseksi. Hän näytti makaavan ja hengitti raskaasti.
"Shaw, Shaw, tekö ammuitte?"
"Mitä? hä?" vastasi hän viimein heräten äkkiä unestaan. "Minäkö — ampunut? Minä olen maannut".