Hänellä oli pyssy vieressään. Stanley otti sen käteensä ja pisti sakarisormensa piippuun. Pyssy oli lämmin ja sormi tuli mustaksi.
"Mitä tämä merkitsee? — Pyssy on lämmin ja miehet sanovat teidän ampuneenne".
"Ahaa, nyt minä muistan. Minä näin unta että näin varkaan hiipivän teltan oven sivuitse ja silloin minä ammuin. Kas kummaa kun unhotin sen. Niin, kyllä minä ammuin. Mikä nyt on hätänä?"
"Eipä juuri mitään. Mutta tahtoisinpa varoittaa teitä", sanoi Stanley, "ettette vastedes, jos tahdotte välttää epäluuloja, ampuisi minun telttaani, tai ainakaan ei niin liki minua. Minä voisin tulla vahingoitetuksi ja siinä tapauksessa, ymmärrättehän, pääsisi pahoja puheita liikkeelle ja ne voisivat ehkä teille tuottaa ikävyyksiä. Hyvää yötä".
Tästä tapauksesta oli kullakin oma ajatuksensa, vaan Stanley ei siitä virkkanut sanaakaan kellekään, ennenkuin hän tapasi Livingstonen, joka asian kuultuaan sanoi suoraan: "hän tahtoi murhata teidät".
Matka jatkettiin, Shaw mukana, ja koko matkue tuli korkean vuoriharjanteen juurelle, jota arapilaiset nimittivät Mpwapwa. Siellä tapasi Stanley vanhan arapilaispäällikön Taanin, leiriytyneenä metsässä ja virvoittaen itseään kaikellaisilla herkuilla. Stanleylle hän myöskin antoi seuraavan neuvon: "Parempi on teidänkin seisattua tänne pariksi, kolmeksi päiväksi, että sallitte uupuneille vetoeläimillenne lepoa ja kokootte täällä niin monta tavarankantajaa kuin vain voitte sekä syötte kyllältänne lämmintä maitoa, makeita perunoita, härän ja lampaan lihaa, hunajaa, papuja, durraa ja pähkinöitä; ja sitte insch allah! (Jumalan nimeen!) lähdemme yhdessä matkalle Ugogon halki, seisattumatta missäkään". Stanley suostui tähän esitykseen ja saikin 12 rivakkaa miestä lisäksi palvelukseensa.
Kolme päivää viipyi Stanley Mpwapwassa, jota seutua hän kehui erittäin kauniiksi. Vuoren rinteitä peitti runsas kasvullisuus ja siinä lirisi lukemattomat purot elähyttäen muutoin kuolleen näköistä seutua. Näitä tienoja kehuisi metsästäjä paraimmiksi mitä ajatella voi, sillä otuksia täällä on erittäin runsaasti ja kaikkia lajia, mutta matkustavaista ne eivät ilahuta. Kiusana on vielä täälläpäin monenlaiset syöpäläiset, joista varsinkin valkoiset muurahaiset ovat hirveän ahnaita. Niille kelpaa kaikki mitä ikään on niin pehmeätä, että niiden leuvat siihen pystyvät; matot, vaatteet, kapsäkit ja muut sellaiset olisivat pian joutuneet ihan pilalle, jos Stanley olisi täällä kauemmin viipynyt.
Hän läksi siis kahden arapilaispäällikön, Hamedin ja Taanin, seurassa matkustamaan etemmäksi ja saapui puolineljättä tuntia kestäneen marssin jälkeen Kunyo nimiseen neekerikylään, jossa vesi oli suolaisen makuista. Ihmiset sitä kyllä joivat, mutta elukoille se oli vaarallista, ja kun Stanley siitä tietämätönnä juotti aaseillensa sitä, niin kuoli muutaman päivän kuluessa 5 aasia. Kylästä eteenpäin alkoi noin peninkulman levyinen erämaa, joka oli aivan kuiva ja vedetön. Maan kasvullisuus muuttui kuitenkin vähitellen paremmaksi. Ensimmäiset sanat, jotka Stanley kuuli Ugogon maakunnassa, joka alkoi erämaan toisella puolella, lähtivät vanhan ukon suusta, joka huusi: "Yambo mufungu! yambo bana, bana!" (Hyvää päivää valkoinen mies! hyvää päivää herra, herra!) niin kovasti, että olisi luullut hänen huutonsa kuuluvan virstan päähän. Hänen huutonsa sai koko kyläkunnan väestön liikkeelle, sillä pian oli Stanleyn ympärillä hurja joukko miehiä, vaimoja ja lapsia, jotka kaikki olivat melkein yhtä alastomat kuin Eeva paratiisissa, ja jotka rähisten riitelivät, tappelivat ja sysäsivät toisiaan päästäkseen näkemään ensimmäistä valkoista miestä, joka koskaan oli tullut Ugogoon. Eräs Stanleyn miehistä kielsi heitä niin pahasti meluamasta, mutta he käskivät hänen pitää suunsa kiinni, koska hän muka ei ollut sen arvoinen, että hän olisi saanut puhua heille. Kun Stanley kysyi neuvoa arapilaisilta, miten hän pääsisi tuosta kiusasta, vastasivat he: "Älä huoli pitää heistä lukua; he ovat koiria, jotka osaavat yhtä hyvin purra kuin haukkuakin".
4. Luku.
Matka Ugogosta Unianjembehen.