Täydelliset hopeiset ruoka-astiat,
Böömiläisiä lasitavaroita,
Kallisarvoisia helminauhoja,
Kultaisia kannuja sekä helmistä tehtyjä kaulakoristeita,
Persilaisia mattoja,
Noitatemppuihin kuuluvia kaluja,
Petojen nahkoja,
Kultanuppuisia kävelykeppiä,
Kullalla ja hopealla koristettuja puisia istuimia,
Vaatepakkoja,
Kultapellistä tehtyjä naamareita,
Suuria silkkisiä päivänvarjostimia,
Englantilaisia kuvia,
Lasiputelia,
Maalattuja tauluja,
Nahkaisia ja samettisia lakkia,
Vanha sotamiehen puku,
Kullalla koristettuja jalkineita,
Messinkisiä väkipyssyjä,
Posliinitavaroita,
Sanomalehdistä leikattuja kuvia y.m., y.m.
Sanalla sanoen kummallisia ja mitättömiä tavaroita joka huoneessa, niin että kirjavampaa sekatavarain kokoelmaa tuskin löytäisi panttilaitoksessakaan.
Palatsin sisällys julistettiin sotasaaliiksi ja mikä arvokasta oli määrättiin myytäväksi rantamaalla sotajoukon hyväksi. Kun Garnet Wolseley liian suuressa määrässä luotti kuningas Koffin vakuutuksiin, että hän tahtoi tehdä rauhan, niin ei varokeinoihinkaan ryhdytty ja suurin osa ashantien rikkauksista vietiin pois, kun eivät englantilaiset olleet asettaneet vahtia kaupungin porteille.
Ashantien koko käytös oli niin täynnä petollisuutta ja viekkautta, että englantilaisen ylipäällikön täytyi uskoa, ettei kuningas Koffi voinut muulla lailla menetellä eikä pitää mahdollisenakaan että hänellä saattoi olla aikomus rehellisesti pitää sanansa suostumuksen mukaan. Ylipäällikkö antoi silloin käskyn polttaa koko Kumassin kaupungin ihan perinpohjin jättääksensä sellaisen muistomerkin jälkeensä, joka vastedes pidättäisi tuon suostumuksissa ja välipuheissa pysymättömän ashantien kansan uusista hyökkäyksistä englantilaista aluetta vastaan. Kaikki kruuti, mikä Kumassissa löydettiin, vietiin kuninkaan palatsiin; sitä oli kaikkiansa 125 nelikkoa. Kaupunki sytytettiin palamaan ja vähän ajan kuluttua kuului perättäin kolme ankaraa räjähdystä — kuninkaan kivipalatsi oli hajonnut raunioiksi. Hänen arvonsa oli niin masennettu, ettei kenraali Wolseley luullut koko ashantien valtakunnankaan enää pysyvän koossa. Virallisessa kirjeessään lausuu hän seuraavasti: "Julmempaa hallitusta ei ole maan päällä kuin tämä, joka nyt, kuten toivon, on ikipäiviksi masennettu. Sen pääkaupunki on oikea kalmisto; sen uskonto hirmuisen julmuuden ja äärettömimmän petoksen sekoitusta; sen valtiollinen menetystapa luonnollinen seuraus sen raa'asta uskonnosta. Vaikka tämän maan kansalle kävisi kuinka hyvänsä, niin ei ole vähääkään syytä valittaa sellaisen hallituksen hävittämistä".
Sotaretken päätarkoitus oli saavutettu. Ashantein sotaisa ja röyhkeä kansa ei enää uskalla ahdistaa Kultarannalla olevia uudisasuntoja. Englantilaisten suojelusmaan lähin naapuri, Adausi-maakunnan kuningas, luopui ashantien veronalaisuudesta ja pyysi lupaa asettuaksensa suojelusmaan alueelle erään ystävällisen heimokunnan maahan sen suostumuksella. Tämän pyynnön myönsi kenraali Wolseley ja kun kuningas Koffi vihdoin viimein lähetti lähettiläitä rauhaa tekemään, suostuttiin sellaisista rauhan ehdoista, että Englannin ja sen liittolaisten sekä toiselta puolen ashantien ja kaiken heidän väkensä välillä piti tästedes oleman aina rauha; ashantien kuningas sitoutui maksamaan 50,000 unssia kultaa sotakulungeiksi sellaisilla ajoilla kun Englannin hallitus vastedes määräisi, hän luopui omasta ja perillistensä puolesta kaikista vaatimuksista saada rantamaata haltuunsa ja velvoittautui kutsumaan pois kaiken sotaväkensä englantilaisten siirtomaiden läheisyydestä. Kaupan piti aina olla vapaan molemmille kansoille rantamaan ja Kumassin välillä, jotapaitse ashantien kuningas sitoutui pitämään huolta siitä, että tie Kumassin ja Prah-virran välillä vastedes pidettäisiin avoinna ja metsä kahden puolen tietä raivattuna 15 jalan leveydeltä. Lopuksi sitoutui kuningas estämään ihmisuhria tapahtumasta, kunnes sellainen tapa kokonaan saataisiin poistetuksi.
Ashantien kuninkaan asiamiehenä oli hänen lähettiläänsä Saihee Engnie, mutta rauhanteon vahvisti kuningas itse kirjoittamalla liittokirjan alle. Heti kun nämä toimet oli saatu päättymään, lähti koko englantilainen sotajoukko palajamaan. Paluumatka tehtiin 9 päivässä ja sotajoukko nousi heti rantamaalle päästyään laivoihin, jotka veivät heidät entistä mainehikkaampina kotimaahan.
Niistä apujoukoista, joiden piti yhtaikaa pääjoukon kanssa tunkeutua ashantien maahan, ei yksikään ennättänyt samaan aikaan kuin kenraali Wolseleyn johtama pääjoukko saapui Kumassiin. Kahdessa joukossa oli syynä neekerisotilasten kurja pelko, sillä he lähtivät miehissä pakoon, kun he lähestyivät ashantien joukkoja, jättäen englantilaiset päällikkönsä yksin. Kuvernöört Glowerin johtama joukko sitävastoin teki tehtävänsä varsin hyvin, mutta myöhästyi kumminkin Kumassin valloituksesta, sillä hänellä oli niin pitkä matka, ettei hän ennättänyt perille, ennenkuin pääjoukko jo oli valloittanut vihollisten pääkaupungin. Silloin oli Glower vähän enemmän kuin 3 suom. peninkulman päässä sieltä ja saatuaan tiedon näistä tapahtumista, lähetti Glower kapteeni Sartoriuksen 20 miehen kanssa saamaan pääjoukosta tarkempia käskyjä. Tämä uskalias mies tunki vihollisparvien lävitse Kumassiin saakka ja nähtyänsä, että tämä kaupunki oli perin hävitetty ja englantilaiset joukot jo kaukana paluumatkalla, kiiruhti hän niiden jälessä ja saavutti kenraali Wolseleyn Fomannah nimisessä kylässä, missä rauhakin tehtiin. Wolseley ei voinut olla kiittämättä kuvernööri Glowerin ja hänen johdollaan toimivien upseerien nerokkaasti ja rohkeasti tehtyjä toimia, sillä niiden kautta oli ashantien mahtavin alaruhtinas estetty tulemasta pääkaupungille ja kuninkaalle avuksi.
Sotaretkestä ashanteja vastaan kokonaisuudessaan sanoo Stanley, että onnellisen lopputuloksen turmelivat monet ikävät vastoinkäymiset sodan lopulla. Ensiksikin pääsi tuli valloilleen Kumassin kaupungissa heti seuraavana yönä, sen jälkeen kuin englantilaiset olivat sen valloittaneet. Olipa tuli jonkun villin ashantin tahi rosvoilevan santin sytyttämä, kaikissa tapauksissa sai kuningas sen ajatuksen, että hänen pääkaupunkinsa hävitys jo oli alkanut ja että oli turha yrittääkään sitä enää pelastaa keskustelujen kautta.
Toinen vastoinkäyminen oli se, että Garnet Wolseley laiminlöi vartioita sitä saalista, jonka hänen joukkonsa jo oli saanut haltuunsa. Kuningas Koffi luuli jo sotajoukkonsa hajoitetuksi ihan perin pohjin, mutta kun pakolaiset ashantit saivat esteettömästi aseineen kokoutua kuninkaansa ympäri, niin tämän rohkeus ja luottamus onneensa virkosi jälleen. Kuvernööri Glowerin tulo sotajoukkoinensa masensi kuitenkin tämän viimeisenkin toivon, joka näkyy siitä, että kuningas hädissään lähetti tuhat unssia kultaa ja rukoili rauhaa. Mutta kun Garnet Wolseley levottomana peljäten sadeajan jo alkaneen kiiruhti jättämään Kumassin, niin parhaimmat hedelmät sotaretkestä jäivät häneltä saamatta. Sillä palausretki alkoi 6 p. helmikuuta ja viittä päivää myöhemmin tuli Kumassiin Glowerin lähettämä kapteeni Sartorius sekä kuudentena päivänä Glower itse 4,600 miehellä afrikalaista väkeä. Wolseleyn omassa sotajoukossa palvelevat, sekä Glowerin neekeri-sotamiehet olivat siksi harjaantunutta ja luotettavaa väkeä, että niiden ja tykistön avulla olisi voinut vastustaa Kumassissa vaikka mimmoisia ashantilaumoja ja valkoiset sotilaat, jotka eivät olleet tottuneet Afrikan turmiolliseen ilmanalaan, olisi saanut lähettää takaisin rantamaalle.
Kenraali Wolseleyn erehdys, kun hän ei riistänyt aseita pois jokaiselta ashantisotilaalta Kumassissa samana iltana kun hän oli sinne tullut, olisi voinut saattaa onnettoman seurauksen Glowerin joukolle. Useita tuhansia pakolaisia oli aseinensa saanut kokoontua kuninkaansa ympärille ja jos tämä olisi ollut älykkäämpi ja rohkeampi, niin hän epäilemättä olisi Glowerin joukolle kostanut ankarat tappionsa Amoasulin ja Ordahsun luona. Glower oli Volta-virran varrella koonnut 16,000 miestä marssiakseen ashantien liittolaisia vastaan, mutta hän sai ylipäälliköltä selvän käskyn olla valmiina kulkemaan Prah-virran yli 15 p:nä. Kun oli mahdoton niin suurella joukolla saapua määräpaikoille oikeaan aikaan, niin hän lähti uskollisten houssa- ja joruba-sotilasten kanssa edeltäkäsin jättäen toiset suurella vaivalla kootut sotilaat jälkeensä. Saadessaan tietää Kumassin hävityksen, oli hänellä mukanaan ainoastaan 1,400 miestä.