Stanley oli kello puoli kolmen aikaan tullut Amoasuliin, jonka skotlantilaiset olivat valloittaneet kello puoli 12. Kahden puolen tietä oli maassa summaton joukko patruunankuoria, sillä kaupungin edustalla oli juuri ankarin taistelu kestänyt. Kuolleita ashanteja oli maassa joukottain ja isot reijät puissa sekä pensaiden repaleiset lehdet osoittivat teitä, mistä kuulatuisku juuri vähän sitä ennen oli kulkenut. Koska vihollisten tapa oli lyödä päät poikki kaikilta haavoitetuilta vastustajiltaan, niin he myöskin kantoivat omat haavoitetut ja kuolleet sotilaansa niin pian kuin taisivat pois taistelukentältä, etteivät ne joutuisi samallaisen kohtelun alaisiksi. Samoin huomattiin, että haavoitetut ashantit mitä pikemmin vetäytyivät pensastojen suojaan piiloutumaan, sillä he luulivat englantilaisten menettelevän haavoitettuja vastaan samalla tavoin kuin he itse.
Vaikka tietysti oli vaikea tarkoin saada selkoa vihollisten tappioista, niin oli ashantien vahinko kuitenkin arvattu olevan kuolleita 800 ja l,200 välillä ja haavoitettuja vähintäkin saman verran. Heidän koko sotajoukkonsa arvattiin kumminkin 12,000 mieheksi. Sitäpaitse oli heidän oikeanpuolisen siipensä johtaja, Mampowin veronalainen ruhtinas, haavoitettu kuolettavasti, keskiosastoa komentava Appia, sekä vasemman siiven päällikkö Amanqwatia kaatuivat kumpikin.
Englantilaisten puolella kaatui tässä tappelussa 1 upseeri ja 3 alhaisempaa sotilasta sekä haavottui 14 upseeria ja 198 alhaisempaa sotilasta. Seuraavana päivänä eli helmikuun 1 p. 1874 lähti osasto englantilaisten sotajoukosta Becqwah nimistä kylää vastaan, joka oli vähän syrjässä heidän tiestään Kumassiin, mutta kuitenkin liian lähellä, että he olisivat voineet huoleti jättää sen vihollisen valtaan selkänsä taakse. Ashantit yrittivät tekemään ankaraa vastarintaa, mutta huomasivat pian joutuvansa tappiolle ja taukosivat ampumasta vetäytyen pikaisesti pakoon. Englantilaisten liittolaiset ryöstivät minkä löysivät ja sitte koko kylässä poltettiin joka ainoa huone. Amoasulin luona saavutettu hirveä tappio oli peljästyttänyt ashantit niin suuressa määrässä, että he vain joskus uskalsivat ryhtyä vastarintaan. Sitä vastoin olivat he uhraamalla ihmisiä, milloin nuoren miehen, milloin naisen, koettaneet pelottaa valko-ihoisia. Uhratun ihmisen pää oli tavallisesti lyöty poikki, ihan irti ruumiista ja asetettu kasvot viholliseen (englantilaisiin) päin; ruumis seljälleen, jalat Kumassiin päin, ja koko tuon kamalan tempun merkitys selitettiin ja arvattiin olevan: "Te valkoiset, joiden jalat kiiruhtavat meidän pääkaupunkiimme päin, katsokaa näitä kasvoja ja ajatelkaa, mikä kohtalo siellä odottaa teitä".
Huolimatta kaikista ashantien taikakonsteista marssivat englantilaiset yhtä kiivaasti kuin ennenkin Kumassia kohti. Kuningas koetti vielä kerran houkutella heitä seisattumaan muka saadakseen aikaa koota sen kokoisen summan, jota häneltä oli vaadittu sotakulunkien korvaukseksi, ja lupasi myös antaa kruununperillisen ja kuningattaren panttivangeiksi. Tähän tarjoukseen vastasi sir Garnet Wolseley, ettei hän taukoisi sotajoukkoansa marssittamasta eteenpäin, ennenkuin hän oli saanut sekä rahasumman, että panttivangit valtaansa, ja jolleivät ne huomisaamuna olisi hänen luonaan, niin hän uhkasi polttaa koko Kumassin ihan tyyten.
Vihollisuuksia siis jatkettiin yhä edelleen ja muutaman engl. peninkulman päässä Kumassista syttyi vielä ankara tappelukin Ordahsu nimisen kylän luona. Tapansa mukaan olivat ashantit piilossa tiheissä metsissä kahden puolen tietä ja ampuivat sieltä suurissa ryhmissä, mutta edellisistä tappioista viisastuneina komensivat englantilaiset päälliköt sotaväkeänsä komppanioittain ampumaan taajaan kahden puolen tietä ja samalla marssimaan nopeasti eteenpäin. Hurjain säkkipilli-äänten raikuessa marssivat kaikki eteenpäin ampuen oikeaan ja vasempaan ja näissä soittajaisissa tykistö antoi matalimmat äänet tuhoavaisesti tehden aukkoja vihollisten riveissä. Viholliset hämmästyivät tätä uutta taistelutapaa ja vetäytyivät peljästyneinä pakoon.
Tässä taistelussa oli ashanteja johtanut kuningas Koffi itse. Aamulla oli hän asettunut vähäiseen kylään ja vannonut tappavansa jokaisen päällikön, joka pelosta jättäisi paikkansa. Hän oli rohkaissut mielensä toivoen epäjumalansa vielä viimeisessä hetkessä kääntävän nuo rohkeat valkoiset takaisin ja hänen päällikkönsä olivat myöskin häntä yllyttäneet koettamaan viimeiseen saakka vastustaa englantilaisia. He olivat koossa kuninkaan ympärillä, mutta kun englantilaisten luotia alkoi vinkua ympäri heidän korviansa ja valkoisten sotamusiikki ja hurraahuudot yhä rajummin kaikuivat läheisyydessä, niin Koffi kannatti itsensä kiiruusti pois.
Kuninkaan pako osoitti koko hänen sotajoukollensa, ettei hänellä enää ollut toivoakaan voitosta. Hänen sotilaansa hajoutuivat mikä mihinkin ja englantilaiset saapuivat vielä samana päivänä Kumassiin. Ashantien kauhistuttava pääkaupunki oli valloitettu!
Englantilaiset sotilaat saivat luvan hajautua etsimään yösijaa kaupungissa pitkin sen halki kulkevan leveän pääkadun varsia. Kohta alkoi tulla sadottain pakenevia ashanteja, jotka kiertoteitä saapuivat kotikaupunkiinsa Ordahsun tappelupaikalta. Useilla heistä oli oivalliset takaaladattavat kiväärit, vaikka suurin joukko oli varustettu vanhoilla piilukko-pyssyillä. Välttääksensä verenvuodatusta näin myöhäisellä hetkellä päivästä jättivät englantilaiset heidät aseinensa rauhaan, koska ashantit näyttivät tekevän ankaraa vastarintaa, jos heiltä yritettiin ottaa pois aseet. Seuraus siitä oli, että 4-5,000 aseellisesta tai aseettomasta miehestä, jotka olivat kaupungissa englantilaisten asettuessa levolle, ei ollut seuraavana aamuna jäljellä kuin 30-40; sillä he olivat yöllä menneet tiehensä aseineen aarteineen.
Kaupunki oli laaja ja siististi rakennettu. Huoneiden etusivut olivat kipsillä valaistut ja koristetut arapilaisten tavan mukaan. Kunkin talon sisäpuolella oli palvelusväen asunnot sekä ulkohuoneet ja tavarahuoneet eri ryhmissä. Kaupungin pituus oli noin neljännes suom. penikulmaa ja 5-6 katua oli leveätä ja suoraa. Pääkatu oli 70 kyynärää leveä ja kun Stanley toisten sanomalehden kirjeenvaihtajain seurassa kulki sen päähän, niin he tulivat metsikköön, josta levisi hirveä löyhkä, sillä siellä oli hirmuhallitsijan lukemattomat uhrit tapettu. Sanomalehtimiesten täytyi nenäliinoillansa estää tuota hajua heitä tukehuttamasta. Kolme- tai neljäkymmentä ihmisruumista oli tällä kertaa maassa mätänemässä, kaikki mestattuja, koska päät olivat poikki, ja lukemattoman paljon pääkalloja oli sekä pinottuna suuriin kasoihin että hajalla avaralta pitkin maan pintaa. Julmin ja paatuneinkaan ihminen ei olisi voinut tätä katsella kauhistumatta. Kuninkaan sukuun kuuluvien henkilöiden kuoltua oli täällä hirveimmällä tavalla tapettu sadottain ihmisiä yhdellä kertaa. Ranskalainen kauppias Bonat, joka englantilaisten tullessa ashantien pääkaupunkia vastaan oli päässyt pitkästä vankeudestaan, kertoo nähneensä 300:kin orjaa yhtaikaa tapettavan kuninkaan sisaren kuoltua ja sellaista ihmisteurastusta oli täällä harjoitettu liki puolitoista sataa vuotta. Jos keskimäärin 1,000 henkeä oli vuodessa tapettu, jota määrää ei pidetty liian suurena, niin oli nykyisen kuningas-suvun aikana mestattu yhteensä ainakin 120,000 ihmistä! Ja tällaista hirmuisuutta oli harjoitettu ainoastaan vanhan tavan säilyttämiseksi, siitä saakka kuin ashantien maa oli tullut omaksi kuningaskunnaksi!
Tästä pääkallonpaikasta meni Stanley tovereinensa kuninkaan palatsia katsomaan. Siksi sanottiin kaksinkertaista kivirakennusta, jonka ympärillä oli iso ryhmä olkikattoisia majoja. Koko n.s. palatsi oli asukkaista ihan tyhjä; ainoastaan kesy kurki kuljeskeli pitkin pihaa tuon tuostakin parahtaen. Eri huoneissa oli lukematon joukko kaikellaista tavaraa; muutamat esineet kallis-arvoisia, toiset ihan mitättömiä. Antaaksensa paremman käsityksen tuosta kuninkaan palatsin rikkaudesta teki Stanley kalusto-luettelon, jossa mainitaan: