Se oli vapunpäivän viettoa, jonka vertaista ei oltu nähty vuosikymmeniin. Seuraavan päivän sanomalehteen oli joku totuudesta vähän välittävä reportteri kirjoittanut, että yleisö oli muka Kaivopuistossa liiallisella alkoholin käyttämisellä itsensä niin kiihdyttänyt, että iltapäivällä syntyi tappelu ensin ylioppilaitten, sitten dosenttien ja lopuksi professorien kesken. Vakuutan, että taistelujärjestys oli ihan päinvastainen, ja hyvin epävarmaa oli, tokko dosentit ollenkaan ottivat osaa tappeluun.
Vaikka kielikysymys niihin aikoihin oli saanut yliopiston nuorison jaetuksi kahteen vastakkaiseen leiriin, jotka mielellään tekivät kiusaa toisillensa, eivät ylioppilaat tavallisesti kielikysymyksen johdosta taistelleet toisiaan vastaan muilla aseilla kuin sanoilla ja äänestyksillä. Pistopuheet ja ivalliset sanat toisen puolueen huonommuudesta olivat kielitaistelussakin tavalliset aseet. Jokainen antoi vastustajallensa sen verran arvoa, että piti häntä sivistyksen ritarina ja kunnioitettavana henkilönä. Kun toisella oli päinvastaiset mielipiteet jossakin kysymyksessä, niin koetettiin ajatuksen terävyydellä todistaa oma väite oikeaksi ja toisen väite vääräksi. Jokainen hyväksyi oikeaksi lauseen: »Nyrkkisillä tappelee vain roistokansa.»
Milloin jonkun ylioppilaan nyrkki hairahtui osumaan toisen poskeen, silloin siihen oli syynä joko alkoholi tai harvinaisen kiukkuinen luonne. Kummassakin tapauksessa seurasi myöhemmin anteeksipyyntö. Roistokansan arvoluokkaan ei kukaan tahtonut alentua.
Seuraavana vuonna, sen jälkeen kuin tuo melskeinen vapunpäivä oli vietetty, kokoontui suuri joukko ylioppilaita taas Kaivopuiston ravintolaan. Mutta kahakoita ei syntynyt. Muutamat ehdottelivat, että ruvettaisiin ajamaan ulos vastakkaisen puolueen miehiä, mutta siitä ei tullut mitään, sillä nuoret miehet olivat vain vähän ryypänneet eivätkä olleet rajulla päällä. He olivat säästäneet itsensä selvinä nauttiaksensa mahdollisesti syntyvän kahakan katselemisesta. Kun ei sellaista syntynytkään, tunsivat he itsensä pettyneiksi.
Tavanmukainen vapunpäivän viettäminen Kaisaniemessä aamupäivällä jatkui edelleen ja vielä parin vuoden kuluttua tuon melskeisen vapunpäivän jälkeen eräs ylioppilas, juuri silloin kuin laulukunta alkoi lähteä Kaisaniemestä ylioppilastalolle viedäkseen sinne lipun, nousi tuolille seisomaan ja korotti äänensä kuuluttaen:
»Hyvät herrat! Professori Runeberg on käskenyt ilmoittamaan, että tänään iltapäivällä on suuri tappelutilaisuus Kaivopuistossa!»
Kuului naurunrähäkkää, sillä kaikki ymmärsivät asian leikiksi. Vihamielistä tappelua ei tullut, vaan jonkinlaista voimainkoetusta siten, että kun joku luuli itseänsä väkevämmäksi kuin toinen, tyrkkäsi hän tätä pois tieltään ja koetti saada tyrkkimällä toisen pois koko salista. Eräs Jyväskylän puolelta kotoisin oleva, väkevänpuoleinen ylioppilas epäili helsinkiläisten keikarien aikovan käyttää kävelykeppejänsä tappeluaseina ja asettui Kaivohuoneen salin oven pieleen. Kuka yritti keppi kädessä mennä sisälle, hänen kädestään jyväskyläläinen tempasi kepin pois, mursi nupin tai kädensijan poikki ja viskasi kepin verannan ulkopuolelle. Nupin hän pisti taskuunsa jonkinlaisena voittosaaliina. Mahdollista on, että joku oli aikonut käyttää keppiä lyömäaseena, mutta siinä tapauksessa hanke tehtiin tyhjäksi, ja kun tuo keppien taittaja oli väkevä, niin ei kannattanut taitetun kepin tähden häntä ärsyttää kimppuunsa.
Vuosi vuodelta heikkenivät yritykset saada nähdä oikeata vihaista tappelunnujakkaa Kaivopuiston salissa. Luultavasti se johtui suomalaisesta rauhallisesta luonteesta, joka pitää tappelua raakuuden merkkinä. Vaikka yliopistossa vielä viime vuosisadan loppuneljänneksellä oli palkattu miekkailunopettaja, niin ei miekkailuharjoituksissa käynyt kuin jokunen ja kaksintaisteluja ei liene Suomessa tapahtunut sitten isonvihan aikojen. Saksalaisten ylioppilaitten kaksintaisteluja kaikenlaisten mitättömien syiden vuoksi olen aina kuullut halveksittavan. Helsingin ylioppilaille oli tosin viime vuosisadan alkupuoliskolla säädetty univormu, johon kuului myöskin pistomiekka, mutta viime vuosisadan viimeisellä neljänneksellä tuskin lienee ollut yhdelläkään ylioppilaalla omaa miekkaa. Jollakulla kyllä oli sellainen nuppikärkinen floretti, jolla opeteltiin miekkailemaan, mutta sellaisia ei käytetä tositaistelussa. Kaksintaistelu sapelilla ja pistoolilla on Suomessa jo pari sataa vuotta ollut kokonaan käytännöstä poissa.
Vihamielisyys eri puolueiden ja yksityisten, toisiansa kohtaan loukkaavasti käyttäytyneiden henkilöitten välillä ei kuitenkaan ollut silti lakannut, vaikka tappelut olivatkin harvinaisia. Eri puolueiden välinen nurjamielisyys nähtiin varsinkin vapunpäivinä. Sen jälkeen kun eripuraisuus pääsi ruotsin- ja suomenmielisten välillä vakiintumaan, oli se varsinkin huomattava vapunpäivän viettämisessä. Suomenmieliset kokoontuivat laulajineen tavallisesti Alppilaan, ruotsinmieliset Kaisaniemeen. Onko vakavampia yhteentörmäyksiä eri puolueitten kesken tapahtunut Kaivopuistossa, siitä en ole kuullut mainittavan, ja mieluista olisi, ettei sellaista koskaan vastedeskään mainittaisi. Mutta ylioppilaat olivat ruvenneet välttelemään toistensa seuraa; tulleet separatisteiksi toisiansa kohtaan. Ja se on valitettavaa. Molemmilla puolueilla olisi vieläkin paljon oppimista toisistansa. Heille olisi tarpeen käytännössä nähdä ja huomata, etteivät vastapuolueen henkilöt olekaan niin halveksittavia, kuin intoilijat väittävät. Toisen puolueen jäsenistä olisi vieläkin opittava hyvää, ja jos heissä huomataan jotakin huonoa, niin sellaista olisi opittava välttämään. Järkevä ihminen ottaa opiksensa, kun näkee muissa virheitä, ja hän karttaa sellaisia.