Oli neljä vuosisataa kulunut siitä, kun Sten Sture vanhempi vuonna 1477 perusti Upsalan yliopiston. Ruotsin vanhimman yliopiston miehet päättivät juhlallisesti viettää tätä Ruotsille rakasta muistopäivää. Oli päätetty kutsua vieraita kaikista skandinaavialaisista yliopistoista: Lundista, Kristianiasta, Köpenhaminasta ja Helsingistä.
Kutsukirje Helsingin ylioppilaskunnalle saapui v. 1877 kevätlukukauden loppupuolella, jolloin suuri osa ylioppilaskunnan jäsenistä jo oli lähtenyt pois Helsingistä. Kielitaistelu oli äskettäin päässyt leimahtamaan täyteen liekkiin sekä jakanut Suomen ylioppilaskunnan kahteen ryhmään, suomen- ja ruotsinmielisiin. Senvuoksi kutsu vaikutti sangen jäähdyttävästi mieliin suomalaisessa puolueessa. Miesmuistiin ei Ruotsin puolelta oltu saatu mitään kutsua yhteistoimintaan tahi mihinkään yhteiseen juhlanviettoon, ja mieliala suomalaisten puolella ei ollut otollinen. Siihen tietysti oli vaikuttanut etupäässä kotimaisten ruotsikkojen lukemattoman monet kerrat osoittama ylenkatse ja vihamielisyys. Epäiltiin Ruotsissa kohdattavan jotakin samanlaista.
Ruotsinmielisissä sitä vastoin syttyi yleinen riemastus. »Nyt mennään Ruotsiin oikein miehissä. Pidetään yleinen ylioppilaskunnan kokous, jossa valitaan edustajia osakuntien puolesta ja osakunnan kustannuksella esiytymään. Edustajat valitaan niistä, jotka ovat halukkaita lähtemään, eikä vastahakoisista. Ja yleisessä kokouksessa päättää enemmistö, ketkä valitaan edustajiksi.» Näin ilkkuivat ruotsikot tietäen olevansa enemmistönä.
Sillä välin kuin Helsingissä näistä asioista kinasteltiin, olivat Upsalan ylioppilaat neuvotelleet ja tarkistaneet kutsunsa. Tuli tieto, etteivät he voineet vastaanottaa rajatonta määrää kutsuvieraita. Helsingistä saisi tulla korkeintaan 85. Ruotsissa pidettyjen neuvottelujen tuloksena oli myös, että siellä ajateltiin kutsuvieraiden maksutonta majoittamista Tukholmassa, kunnes vieraat yhtaikaa lähtisivät sieltä junassa Upsalaan. Kirjakauppoihin asetetuille listoille tulvi asuntotarjouksia. Melkein aina, kun asunnon luovuttaja merkitsi listalle nimensä ja osoitteensa, ilmoitti hän myös, että hän mieluimmin vieraaksensa halusi suomalaisen, sitä lähinnä norjalaisen, mutta ei tanskalaista. Kahden päivän kuluessa olivat kaikki suomalaiset sijoitetut, viikon päivät kului, ennenkuin norjalaisille oli kaikille tarjottu asunto, mutta kaksi viikkoa, ennenkuin kaikki tanskalaiset oli majoitettu. Kun vietettiin Sten Sturen aikuisia muistoja, niin arvatenkin Kristian Tyrannin muistot niihin sekaantuivat elähyttäen ruotsalaisissa vanhan kaunan tanskalaisia kohtaan.
Helsingissä pidettiin yleinen ylioppilaskokous vastoin vähemmistön ponnistuksia, ja ruotsikot määräsivät suomalaistenkin edustajat. Kun ensin oli valittu osakuntien edustajiksi uusmaalaisista maisteri Axel Lille, länsisuomalaisista lääketiet. kand. Rob Tigerstedt, pohjalaisista maist. Rob. Castrén, hämäläisistä osakunnan kuraattori dosentti J. J. F. Perander, savokarjalaisista maisteri A. J. Malmberg (myöhemmin Mela) ja viipurilaisista maisteri A. V. Streng, niin alkoi aikamoinen kinastelu siitä, ketkä vielä pääsisivät mukaan niistä, jotka olivat ilmoittautuneet halullisiksi lähtemään. Ylioppilaskunnan jäsenten joukossa oli silloin vielä montakin, jotka toverien arvostelun mukaan eivät olleet soveliaita kuntaa edustamaan tällaisessa juhlatilaisuudessa, ja sentähden henkilökohtaisuuksiin menevä arvostelu ei ollut aivan mieluista kuultavaa.
Kun viimein tämäkin kysymys oli ratkaistu, päättivät matkalle lähtijät, että jokaisen Helsingin yliopiston edustajan piti käyttää matkalla valkoista lakkia, jotta hän ulkonaisestikin Ruotsissa tunnettaisiin suomalaiseksi. Uusmaalaiset tahtoivat sitä paitsi viedä mukanansa Ruotsiin jonkun Helsingin kaunottarista ja joukkoon liittyi kolme parhaimmassa iässä olevaa tyttöä — neidit De la Chapelle, von Frenckell ja Cræpelin.
Senaikuisista Helsingissä asuvista neideistä nämä olivat kieltämättä kauneimpia.
Ruotsalaiset kuuluvat heistä sanoneen, että näkyyhän »aasialainenkin rotu tuottavan muotoja, jotka eivät ole varsin epämiellyttäviä nähdä.»
Laiva, jolla lähdettiin matkalle, saapui Tukholmaan aikaisemmin, kuin siellä odotettiin eikä rannassa senvuoksi ollut vastaanottajia ohjaamassa tulijoita varattuihin asuntoihin.
Suomalaiset lähtivät omin päin kaupunkia katselemaan kulkien pikku ryhmissä. Pian huomattiin, että noilla valkolakkisilla oli kultainen lyyra lakissa eikä kokardia niinkuin Ruotsin ylioppilailla, ja että he puhuivat ruotsia toisella tavalla kuin tukholmalaiset. Iloinen puheensorina ruotsalaisten kesken alkoi kuulua. »Suomalaiset kutsuvieraat ovat saapuneet.» Ja siitä hetkestä tunkeili tukholmalaisia jokaisen suomalaisen ympärillä etsien tilaisuutta tehdä tuttavuutta. Missä joku soittokunta soitteli puistossa tai jonkun ravintolan edustalla ja sinne ilmestyi suomalainen, siellä kapellimestari muutti soittokunnan eteen toiset nuotit ja esitti pelkkiä suomalaisia sävellyksiä. Mutta silloin vasta mielenkiinto heräsi ruotsalaisten keskuudessa, kun Helsingistä tulleet vieraat jälleen kokoontuivat yhteen parveen ja laulajain lippu liehuen joukon etupäässä marssivat majoituskansliaan kuulemaan, missä kullekin oli luvattu asunto varattu. Tuhansiin nousi silloin niiden tukholmalaisten luku, jotka seurasivat suomalaisia. Näiden suuri, tuulessa liehuva, sininen, silkkinen, kullalla kirjaeltu, suomalaista kannelta kantava lippu, jonka tangon päähän oli kiinnitetty kultainen lyyra ja jonka nyörit olivat koristetut komeilla tupsuilla, herätti suurta huomiota ja veti puoleensa kaikki, joilla vain oli joutilasta aikaa.