Tulija tiesi ilmoittaa, että professori Perander kyllä tulisi vähän myöhemmin, sillä he olivat tavanneet toisensa kadulla, mutta Perander oli sanonut käyvänsä ensin toimittamassa jonkin kiireellisen asian. Se seikka ei kuitenkaan Snellmania tyydyttänyt, sillä hän tahtoi saada kaikki entiset oppilaansa yht'aikaa luokseen, ja niin täytyi professori Krohnin kääntyä takaisin hakemaan kaupungilta Peranderia. Vähän ajan kuluttua he tulivatkin yhdessä ja sitten oli Snellman tyytyväinen kaikkeen muuhun paitsi siihen, että »de där studentstövlarne ha nedsmutsat tamburgolvet.» Ei ukko sitä mutinaa pitänyt ylioppilaille itselleen, mutta jäljelle jääneiden vierasten kautta saatiin kuitenkin tietää hänen nyreät muistutuksensa lattian likaamisesta, jota juuri olimme peljänneetkin, ennenkuin rohkenimme hänen uutteria kehoituksiansa totella.

Kunniatervehdykselle saapuneet ylioppilaat lähtivät pois kiitollisina, että olivat saaneet edes kerran vierailla suuren Johan Wilhelm Snellmanin kodissa. Tämä tilaisuus olikin heille viimeinen, sillä, vaikka Snellman silloin vielä oli hyvissä voimissa ja samana keväänä vuorostaan tuli vieraaksi ylioppilaskunnan toimeenpanemaan juhlaan 12. toukokuuta, ja juhlassa, 75. syntymäpäivänänsä, piti seisoallaan pari tuntia kestäneen esitelmän oman elämänsä tärkeimmistä vaiheista, katkaisi kuolon viikate jo samana kesänä hänen elämänlankansa, ja hän muutti pois elävien joukosta. Hän oli eläessään kerran lausunut moitteen ylioppilaskuntaa vastaan siitä, ettei se ollut muistanut huhtikuun 1. päivänä käydä Fredrik Cygnæuksen haudalla vainajan muistoa kunnioittamassa. Snellman arveli, että ylioppilaat hänen itsensä kuoltua hänellekin kenties tekisivät samoin, mutta niin rakkaassa muistossa on Snellman pysynyt ja niin suurta kunnioitusta hän vielä kuoltuansakin nauttii, etten luule Vilhelminpäivän unhoittuvan keltään suomenmieliseltä ylioppilaalta niin, ettei hän Helsingissä ollessaan kävisi kumppanien kanssa kunnioitustaan osoittamassa tämän isänmaan suuren pojan haudalla.

Valtiomiehenä ja tiedemiehenä oli Snellman jo vuosikymmeniä takaperin saavuttanut niin suuren maineen, etteivät ruotsinkiihkoisetkaan voineet sitä vastaan väittää. Vasta hänen kuoltuansa pahimmat intoilijat yrittivät hänen muistoansa häväistä kieltäytymällä ottamasta ylioppilaskunnan lippua mukaan tervehdysmatkalla J. W. Snellmanin haudalle.

Juhana Wilhelm Snellmanin suunnitelman mukaan Aleksanteri II antoi järjestää rahaolot Suomessa niin, että Suomi sai itsenäisen rahalaitoksen. Siitä oli hyötyä koko maalle, kaikille Suomen asukkaille, puhuivatpa mitä kieltä hyvänsä. Siitäkin asiasta puheli senaattori syntymäpäiväjuhlassansa kertoen yksityiskohtaisesti keskusteluistaan hallitsijan kanssa. Vaikka Snellmanin osanotto Suomen hallitukseen oli lyhyt, niin oli se jättänyt jälkeensä kauan tuntuvan, koko Suomen maalle hyödyllisen vaikutuksen. Sitä eivät ruotsinkiihkoisetkaan tahtoneet kieltää. Vilhelminpäivinä olivat ruotsinmielisetkin mukana Snellmanille kunnioitustaan osottamassa. Vasta sitten kun hän huomattavassa kirjoituksessaan liberaalisen puolueen ohjelmasta sekä järkisyillä että ivalla oli osoittanut, miten nurinkurinen ja mitätön ruotsikkojen ohjelma oli, kääntyi näiden ärtymys julkisena vihamielisyytenä häntä vastaan.

Niiden kansalaisten mielessä, jotka eivät saaneet koskaan nähdä J. W. Snellmania, hän kuitenkin pysyy korkeasti kunnioitettuna jättiläisneronsa loisteessa; mutta ne, joille onni oli suonut nähdä ja kuulla häntä läheltä, säilyttävät hänestä, huolimatta kaikista inhimillisistä ulkokuoren karkeuksista, lämpimän ja rakkaan muiston. Sellaisen muiston jätti myös se käynti, josta tässä olen koettanut kertoa.

Pitkällinen santarmirettelö Helsingissä

Kauan oli Helsingin yleisö tullut toimeen kahdella kirjakaupalla. J. Chr. Frenckellin ja Pojan kirjakauppa oli oston kautta siirtynyt G. W. Edlundille, joka viimein muutti kirjakaupan nimenkin omalle nimellensä, ja K. E. Holmin kirjakauppa muutettiin Vaseniuksen kirjakaupaksi. Kun suomenkielinen kirjallisuus alkoi lisääntyä, perustettiin suomenkielinen kirjakauppa Aleksanterinkadun taloon N:o 11. Helsingin kolmas kirjakauppias, hra G. A. Wickström, myi etupäässä suomenkielistä, mutta hän hankki myöskin ulkomaista, varsinkin Ruotsissa ilmestynyttä, kirjallisuutta. Hänen kirjakauppansa, joka myöhemmin oston kautta siirtyi toisille omistajille ja nimitettiin Akateemiseksi kirjakaupaksi, perustettiin vuoden 1880 vaiheilla, en muista tarkemmin minä vuonna.

Suomessa oli hyvä menekki niillä pirteästi kirjoitetuilla humoristisilla kirjoilla, joita kirjoitteli eräs ruotsalainen Hedenstjerna, joka paremmin tunnetaan kirjailijanimellään Sigurd. Hän kirjoitti enimmäkseen Smälands-Posten-nimiseen sanomalehteen lyhykäisiä tarinoita, jotka hän myöhemmin keräsi kokoon isommaksi kokoelmaksi ja antoi niille nimeksi »Kaleidoskop». Noissa tarinoissaan Sigurd usein pisteliäästi ivasi etupäässä Ruotsin oloja, mutta sittenkin tämä novellikokoelma oli Suomessa hyvin halukkaasti ostettu kirja.

Sattuipa sitten eräänä vuonna, että Sigurd oli kirjoittanut eräästä asiasta, jonka vuoksi painohallitus Suomessa kielsi »Kaleidoskopin» viimeksi ilmestyneen uusimman vihkon myymisen.

Keisari Aleksanteri III oli ottanut tavaksi matkustella joka kesä Suomen saaristossa ja siellä hän poikkesi milloin mihinkin. Hän kävi Kymijoen suulla onkimassa jonkun lohen. Suomen valtio rakennutti hänelle huvilan Langinkosken rannalle, tulevien onkimatkojen varalle ja Suomen naiset sisustivat huvilan niin kauniilla suomalaisilla käsitöillä, ryijyillä, lattiamatoilla, akkunaverhoilla y. m. kuin suinkin osasivat. Keisari perheinensä näytti olevan siitä huomaavaisuudesta hyvillään ja kävi Langinkoskella myöhemminkin. Hän viipyi saaristomatkoillaan muissakin paikoissa usein niin kauan, että Suomen asukkailla oli aikaa toimittaa keisarilliselle perheelle kukkasia ja esittää laulutervehdyksiä. Keisari pistäytyi m. m. Daalin-tehtaalla katselemassa siellä käynnissä olevaa työtä, hän käväisi Naantalin pikkukaupungissa ja samoin Ahvenanmaalla. Joka paikassa hänet vastaanotettiin avoimesti osoitetulla rakkaudella. Vaihtelun vuoksi hän aikoi myös käydä Tukholmassa, ja antoi tiedustella, mitä Ruotsin kuninkaallinen perhe ajatteli asiasta.