Alituinen sota ja rauhattomuudet asukasten kesken tekee kuitenkin hyvin vaikeaksi saada maata laveammalta asutuksi ja viljellyksi, ja alkuasukkaiden hyviä ominaisuuksia ei sivistynyt ihminen aina niin hyvin huomaa sen törkeän ulkokuoren alta, jonka raakuus, juoppous ja muut paheet luovat heidän ympärillensä. Täällä voitti Livingstone kuitenkin niinkuin muuallakin maan asukkaiden kunniotuksen ja rakkauden, ja häntä nimitettiin yleisesti "hyväksi valkoiseksi mieheksi", aivan toisin kuin Portukalilaisia, joiden kanssa neekerit olivat alituisissa riidoissa. Orjakauppiaita hän kuitenkin aina vastusti, sillä nämä menettelivät melkein aina hirveimmällä ja julmimmalla tavalla, ja Mangandsha-kansan maassa pelasti Livingstone kerran koko parven orjia, jotka nuo petomaiset ihmisrosvot olivat saaneet matkaansa.
Ikävä on sekin seikka mainita, että Portukalilaiset ovat hänen suuria ansioitansa koettaneet hyvin suuressa määrässä vähentää. He ovat näet kokeneet väittää, että ne ennen tuntemattomat maat, jotka Livingstone on avannut tieteelle ja saattanut ne tunnetuiksi, ovat muka olleet heille melkein kaikki jo ennestään tutut, ja Livingstonen omista matkakertomuksista ovat Portukalin hallituksessa olevat ylhäiset virkamiehet teettäneet otteita ja kertomuksia, joita he jälestäpäin ovat kunnottomalla tavalla väärennettyinä julkaisseet, lisäellen omia arvelujansa ja arapialaisilta kauppiailta saatuja tarinoita. Näissä kaikissa kirjoituksissa selvästi näkyy Portukalilaisten täydellinen tietämättömyys niiden maiden suhteen, joiden keksimisestä ja tutkimisesta on kunnia Livingstonelle tuleva.
V.
Livingstonen viimeinen retki.
Samalla ajalla, jolloin Livingstone oli Etelä-Afrikassa tehnyt tutkimusmatkansa, oli monta muutakin tiedemiestä matkustellut Afrikassa sen tuntemattomia maita tutkimassa. Pohjois-Afrikassa olivat Saksalaisen Barth'in ja Englantilaisen Richardsonin yhteiset matkat Saharan erämaan läpi Sudaniin ja Tsad-järven ympäristölle mainittavimmat, Keski-Afrikaa olivat tutkineet hyvin monet tiedemiehet useimmista eri kansakunnista; mainittavimmat niistä ovat Amerikalaiset Du Chaillu ja Stanley, Englantilaiset Burton, Speke, Petherick, Grant, Baker ja Cameron, sekä Saksalaiset Rohlss, Schweinfurth ja Nachtigall. Muutamat näistä matkustelivat yksin, toiset toverien seurassa, olipa innostus Afrikan tutkimista varten saanut pari hollantilaista naistakin rouva ja neiti Tinne'n lähtemään Niilin ympäristöihin; mutta heitä kohtasi onnettomuus. Saharan erämaassa he tulivat murhatuiksi. Viimeisinä aikoina ovat Stanley'n ja portukalilaisen majurin Serpa Pinto'n tutkimusmatkat huomattavimmat.
1-2
Noin monien miesten toimesta oli Afrikan sisämaassa, joka tämän vuosisadan keskipaikoille saakka oli pysynyt Eurooppalaisille melkein täydellisesti tuntemattomana, löydetty suuria järviä ja mahtavia virtoja, joiden ympärillä asui paikoin puolisivistyneitä maata viljeleviä kansoja, paikoin verenhimoisia ihmissyöjiä. Oli tullut Eurooppalaisille tutuksi, että Afrika ei ollut mikään hedelmätön erämaa, vaan että sen keskiosa on maailman hedelmällisimpiä ja rikkaimpia seutuja, joka odottaa, että sivistyneet kansat uudis-asuntoja perustamalla, kristinuskon levittämisellä, sekä järjestetyn kaupan ja turvallisen liikkeen kautta tekisivät näiden seutujen asukkaat osallisiksi sivistyneen ja järjestetyn yhteiselämän hedelmistä.
Niilin alkulähteet, suuret järvet Keski-Afrikassa, olivat jo löydetyt kun Livingstone lähti kolmannelle ja viimeiselle tutkimusmatkallensa. Mutta Keski-Afrikan sisämaa oli vielä peräti tuntematon ja Livingstonen mieli paloi saadaksensa tätä tutkia ja senvuoksi hän lähtikin jo v. 1865 sitä tutkimaan. Hänen tarkoituksensa oli tällä kertaa saattaa Niassa- ja Tanganjika-järvien väliset seudut tunnetuiksi ja koska tämä viimeksi mainittu järvi ei vielä ollut tarkoin tunnettu, toivoi hän löytävänsä jonkun siitä lähtevän virran ja saada selville onko se yhteydessä Niilin kanssa, kuten hän luuli, sekä tutkia sen länsipuolella olevia seutuja.