Taavetti Livingstone, hänen elämänsä ja toimensa

by F. H. B. Lagus

Matkalla Sansibariin joutuivat Livingstonen palvelijat Fipa nimisen kansan maahan, jossa heitä kiellettiin kuljettamasta ruumista etemmäksi. He keksivät silloin sen keinon, että lupasivat sen haudata, ja kun asukkaat olivat siihen tyytyneet, hautasivat he yöllä jonkun osan tavaroista, jotka olivat tarpeettomat, ja käärivät Livingstonen ruumiin siten, että se oli tavaramytyn näköinen. Täten he onnellisesti saapuivat Sansibariin, josta ruumis lähetettiin Englantiin. Englantilaiset, jotka hautaavat mainioimpain miestensä ruumiit Westminster Abbey-kirkkoon, hautasivat sinne Livingstonenkin maalliset jäännökset.

Etelä-Afrikan tutkijasankari, joka väsymättömällä innolla ja uutteruudella oli elämänsä päämaalia kokenut täyttää, oli nyt lakannut toimestansa. Seuraukset hänen työstänsä eivät kuitenkaan koskaan joudu unhotuksiin, siksi ne ovat liian suuret ja mainiot. Hän oli elänyt Afrikassa yhteensä kolmekymmentä vuotta ja oli joka paikassa osannut voittaa niin hyvin alkuasukkaiden kuin muidenkin kunnioituksen ja rakkauden.

Sivistymättömätkin kansakunnat, joista monet eivät olleet kuulleetkaan valkoisista ihmisistä, nimittivät häntä "hyväksi valkoiseksi mieheksi" tai "hyväsydämmiseksi valkoiseksi mieheksi", säilyttäen häntä aina rakkaassa muistossa.

Eurooppalaiselle sivistykselle on Livingstone avannut suuria vaikutusaloja, rikkaita hedelmällisiä maita, joiden asukkaat vuosituhansia ovat olleet sivistyneille kansoille peräti tuntemattomat. Hänen työnsä jäi tosin häneltä keskitekoiseksi, mutta se on kuitenkin ollut voimallisena kiihoituksena muille tiedemiehille jatkamaan hänen tutkimuksiansa, jota onkin tehty viime ajoilla uutterammin kuin koskaan ennen, ja niiden seuraukset ovat suuremmat, kuin vuosisatojen kuluessa ennen saavutetut.

Mutta ei ainoastaan tieteellisessä, vaan myöskin muissa suhteissa on Afrikassa tehdyistä tutkimuksista ollut hyötyä. Hyvin monessa paikassa, jotka nuo mainiot matkustajat ovat saattaneet Eurooppalaisille tutuiksi, on heidän vaikutuksestansa sekä kristinuskon valo ja sen siunausta tuottavat vaikutukset, että kaupan tuottama aineellinen hyöty päässyt levenemään Afrikan raakuudessa ja orjuudessa kauan kituneille kansakunnille.

Saadaksemme täydellisemmän kuvan Livingstonesta, tulee meidän tarkastaa hänen luonnettansa ja uskonnollisia mielipiteitänsä. Muutamat ovat väittäneet häntä lavertelijaksi ja heikkomieliseksi, että hän muka pitkällisen Afrikassa olonsa kautta oli muuttunut aivan toisellaiseksi mieheksi kuin se kunnioitettava ja vakava lähetyssaarnaaja, joksi hänet tulee tuntemaan hänen ensimmäisistä teoksistaan, hänen kertomuksistansa Etelä-Afrikassa. Nämä väitökset, joita ainoastaan hänen kadehtijansa ovat voineet levitellä, ovat kumminkin aivan vääriä. Livingstone, jos kukaan, oli hiljainen ja harvapuheinen mies; hänen puheessaan ilmestyi aina hiljainen leikillisyys, jota hän ei milloinkaan ystäviensä seurassa säästänyt. Hänen naurunsa oli aina niin viettelevä, että se sai kaikki hänen seurassaan olevat nauramaan. Se väitös, jonka hänen entinen matkatoverinsa, Englannin konsuli Sansibarissa tohtori Kirk oli lausunut, että muka Livingstone ei paperille pannut huomioitansa ja tieteellisiä tutkimuksiansa, on myöskin väärä, sillä hänen matkoiltansa on tallessa hänen päiväkirjansa, joissa melkein jokainoalta päivältä on muistoonpanoja ja tarkkoja tietoja kaikista seikoista, joita hän oli ottanut tutkiakseen. Kaikki hänen tekemänsä kartat osoittavat, että hän on ne valmistanut huolellisesti ja ahkerain töiden kautta saavutetulla kokemuksella. Mitä siihen ilkeään väitökseen tulee, että muka Livingstone viimeisellä matkallansa olisi mennyt naimiseen afrikalaisen ruhtinaan tyttären kanssa, siitä ei tarvitse muuta sanoa, kuin että se on perätön valhe, joka on häpeäksi sille, joka julkeaa yhdistää sellaisen parjauksen tohtori Livingstonen nimen kanssa.

Tutkittakoon vaikka kuinka tarkasti Livingstonen luonnetta miltä puolelta hyvänsä, niin ei siitä löydy sellaista puolta, jota voitaisiin sanoa huonoksi. Sitä seikkaa ovat hänen kadehtijansa kyllä moittineet, että hän ei ollut oikein hyvässä ja ystävällisessä suhteessa Englannin maatieteellisen seuran kanssa, mutta siihenkin on aivan luonnolliset syyt. Hän oli hellätuntoinen siinä suhteessa, ettei hän sallinut keksinnöitänsä ja muistoonpanojansa niin muutella ja mestaroida kuin hyvin monet ilmatieteen tutkijat, jotka tätä tiedettä olivat koko ikänsä tutkineet ainoastaan kotonansa oman pöydän ääressä, olivat halukkaat ja valmiit tekemään. Tällainen korjailemisen into yltyi usein niin suureksi, että sellaisia seikkoja, jotka monet matkustajat olivat omin silmin nähneet ja yksimielisesti kertoivat samalla tavalla, kuitenkin Englannissa väitettiin vääriksi, siitä syystä, että kotona olevat tiedemiehet olivat saaneet päähänsä toisellaisen ajatuksen asiasta. Niin olivat esim. tiedemiehet Galton ja Beke väittäneet aivan valheeksi, että mitään Tanganjika-järveä ollenkaan on, koska he olivat saaneet toisellaisen ajatuksen asiasta, vaikka neljä eri matkustajaa oli käynyt tämän järven rannalla ja kukin antanut siitä kertomuksensa. Nuo kotona oppineet olivat näet kuulleet jonkun arapialaisen kauppiaan kertovan, että Keski-Afrikassa on summattoman suuri järvi, ja tahtoivat sen vuoksi kartoillensa piirustaa Tanganjikan, Niassan ja Niilin lähde-järvet yhdeksi ainoaksi järveksi, vaikka monet monituiset matkustajat olivat näyttäneet toteen, että järviä oli ainakin kuusi, joilla jokaisella on oma erityinen nimensä. Oliko siis kumma jos Livingstone ei mielellänsä ehdottomasti jättänyt monivuotisten vaivojensa hedelmiä sellaisten miesten arvosteltaviksi, vaan kääntyi sellaisten ystäväinsä puoleen, joiden hän tiesi oman kokemuksen nojalla pitävän arvossa muiden tutkimuksia, ja tietävän, ettei hän varmana asiana esitellyt kirjoituksissaan muuta kuin sen, minkä hän oli tutkimalla itse tullut varmaan tietämään? Jokainen etevä tutkija on tarkkatuntoinen sen suhteen, ettei hänen tutkimuksiansa väärennetä. Jos Livingstone tunsi harmia siitä, että hänen työnsä hedelmien kanssa siten meneteltiin, niin siitä ei häntä millään tavoin voi moittia; sitäpaitse on hänen suhdettansa Englannin maatieteelliseen seuraan monella taholla kuvattu pahemmaksi kuin se olikaan.

Hänen luonteessansa on monta hyvin miellyttävää ja rakastettavaa puolta. Hänen lempeä tyyneytensä ja rohkea luottamuksensa työnsä menestymiseen eivät häneltä koskaan kadonneet. Hänen suustansa ei päässyt milloinkaan valitusta tuskallisesta levottomuudesta eikä hänen pitkällinen poissa-olonsakaan kotoa omaistensa luota saanut häntä surullisiin vaikeroimisiin. Vaikka hänellä oli tilaisuus kotona viettää rauhallista mukavaa elämää sivistyneen ja hienon yhteiskunnan keskuudessa ja nauttien kaikkea, mitä aineellinen varallisuus ja oppineiden ylhäisimpäin kansalaisten kunnioitus sekä perheen läsnäolo olisivat hänelle voineet tarjota, valitsi hän kuitenkin mieluummin vaivaloiset tutkimukset Afrikan tuntemattomissa aarniometsissä ja terveydelle vahingollisilla suomailla, sillä hän oli pannut elämänsä päämääräksi tutkia ja tunnetuiksi saattaa nämä maat niin suuressa määrässä kuin hänen voimansa sallivat. Hänessä tapaamme todellakin uljuutta, jäykkyyttä ja kestäväisyyttä suurimmassa mitassa. Vaikka hänen mielensä paloi päästä kotiin, ei hän kuitenkaan jättänyt työtänsä kesken.

Hänen sielunvoimistaan on erittäinkin merkillinen hänen erinomaisen hyvä muistinsa. Kun Stanley oli hänen kanssansa Udshidshissa, ihmetteli hän suuresti, että Livingstone ulkoa luki pitkiä runoja Englannin etevimpäin runoilijain teoksista, vaikka hän pitkään aikaan ei ollut tilaisuudessa saada kirjoja käsiinsä. Mutta tämä seikka lienee selitettävä siten, että sellainen muisti, jota ei ylen paljon uusilla asioilla vaivata, uudistaa kaikki ennen saadut tiedot ja painaa ne sitä tarkempaan talteen. Hänen vanha ulkomuotonsa, hänen pitkää ikää ja monia vaivoja osoittava raskas käyntinsä, hänen koukistuneet hartiansa ja harmaa partansa peittivät toisennäköisen kuoren alle sen vilkkaan leikillisyyden ja hänen elonvoimasta hehkuvan ja voimakkaan sielunsa runsaat lahjat, jotka hänessä piilivät ja tulivat aina esiin kun hän kertoi lukemattomia leikillisiä pilajuttuja tai kertomuksia entisistä metsästysretkistä, joissa päätehtävä aina oli jollakin hänen ystävistänsä. Omia ansioitansa hän ei milloinkaan kiitellyt.

Kun Livingstonen luonnetta tarkastetaan uskonnolliselta kannalta, täytyy hänestä sanoa, että uskonto hänessä parhaiten ilmestyy hänen elämässänsä ja töissänsä. Uskonto näyttäytyi Livingstonessa parhaimmalta puoleltansa. Se johti aina hänen käytöstänsä sekä hänen omia palvelijoitansa, että pakanallisia maan asukkaita ja ulkokullattuja Arapialaisiakin kohtaan ja kaikkia muitakin kohtaan, joiden kanssa hänellä oli jotakin tekemistä. Uskonto oli hänen tehnyt hiljaiseksi ja hurskaaksi kristityksi; ihmisluonnossa oleva raakamaisuus ja yksipäisyys oli hänestä kadonnut ja poistunut. Hän oli tullut erittäin ystävälliseksi seurakumppaniksi ja erittäin lempeäksi isännäksi. Ensi kerran tullessaan Udshidshiin sai hän Arapialaisten ja heidän jälkeistensä puolelta kokea vihamielisyyttä ja kaikellaista kiusaa, mutta hänen tyyni ystävällisyytensä ja lempeä iloinen luonteensa muutti kaikkien mielet niin, että häntä siellä viimein yleisesti kunnioitettiin. Yksin muhamettilaiset, jotka yleensä eivät koskaan liioin osoita ystävyyttä kristittyjä kohtaan, olivat häneen mieltyneet eivätkä milloinkaan kulkeneet hänen huoneensa ohitse häntä tervehtimättä, tavallisesti lisäten sanat: "Jumalan siunaus sinua seuratkoon!" — Joka sunnuntaiaamuna keräsi hän ympärillensä vähäisen ystäväpiirinsä ja luki yksinkertaisella luonnollisella äänellä rukouksia ja jonkun luvun raamatusta; sen jälkeen hän piti tästä lyhyen selityksen, jota kaikki kuulijat tarkkuudella ja utelijaina kuuntelivat.