"Se on sinulle tarpeen", lisäsi hän, suu täpö täynnä.
Kirjuri-poloinen katseli sitä kummallista sekasotku-ateriaa, jonka hänen kiduttajansa oli asettanut hänen eteensä, ja hänessä synnytti sangen epämieluisan tunteen jo pelkkä ajatus sellaisen moskan maistamisesta. Sitten hän vilkaisi tatarilaiseen ja näki tämän verestävien silmien mulkoilevan häneen rumasti, samalla kuin hän hampain kalvoi sääriluuta, ja kauhu hyydytti hänen sydäntään uudelleen. Mitä tapahtuisi, jos hän kieltäytyisi syömästä? Toktamish heitti luun pöydälle ja kaatoi viiniä kahteen pikariin.
"Messer Carlo Zenon malja!" huusi hän, vieden viinin huulilleen.
Omobono arveli, että pieni viinitilkka ehkä rauhoittaisi hänen hermojaan, ja sitäpaitsi, eihän hän oikein voinut kieltäytyä juomasta isäntänsä maljaa.
"Hyvä!" nauroi Toktamish. "Jollet voi syödä, voit ainakin juoda!"
Juuri silloin Corner voihkaisi surkeasti, viruessaan lattialla. Hänen nenänsä oli pahasti loukkautunut, mutta vielä pahempi oli hänen pelästyksensä. Tatarilaista se ei miellyttänyt.
"Jos tuo mies on kuollut, niin vie hänet ulos ja hautaa hänet!" huusi hän Omobonoon päin kääntyen. "Jos hän elää, niin potkaise häntä ja käske hänen pitää suunsa kiinni! Hän häiritsee meidän päivällistämme."
Omobono luuli näkevänsä karkaamismahdollisuuden ja nousi seisoalleen, ikäänkuin totellakseen. Mutta tatarilaisen pitkä käsivarsi tavoitti hänet samassa kiinni, ja Omobono häätyi jälleen istumaan.
"Minä luulin teidän tarkoittavan, että minun piti viedä hänet pois", selitti hän pelokkaasti.
"Minä puhuin orjille", sanoi Toktamish totisena, vaikk'ei ollut yhtään palvelijaa eikä orjaa kuuluvissakaan.