Ja vastaus kuuluu: sellaista mahdollisuutta ei ehdottomasti ensinkään ole olemassa. Vilkasta mielikuvitusta luonnollisestikin kiinnittävät kahden tällaisen luonteen keskeiset sekä vastakohdat että yhtäläisyydet, ja me saamme nähdä, että merkillinen samankaltaisuus vallitsee monenkin heidän tunteensa ja lausuntonsa välillä. Mutta aika oli senlaatuista, että, kuten Villemain huomauttaa, "totuudet sivistyneen maailman kaikilta ääriltä kohtasivat toisensa tuntematta toisiansa". Stoalaisuus, jalona kuin monet opetuksensa, ylevänä kuin tunnustamansa siveysoppi, monessa katsannossa syvästi itseensä imeneenä puolikristillistä hurskautta, kuitenkin syvällä ylenkatseella suhtautui kristinuskoon. Kristityt pahentuivat stoalaisista, stoalaiset ylenkatsoivat ja vainosivat kristittyjä. "Maailma ei tiedä mitään suurimmista miehistään." Seneca olisi lopen kummastunut jo pelkkää ajatustakin, että hän olisi ottanut oppia, vieläpä lisäksi omaksunut uskonnon, jota saarnasi köyhä, syytteenalainen, vaeltava juutalainen. Loistoisa, äveriäs, kaunopuheinen, mahtava, onnenkantamoinen filosoofi olisi hymyillyt ajatusta, että mitkään vastaiset ajat epäilisivät hänen lainanneen vähintäkään hiotuista, epigrammisista mietelauselmistaan filosofian, siveysopin ja uskonnon alalla olennolta, jota hän olisi pitänyt kurjana vaivaisena, puolittain kiihkoilijana, puolittain raakalaisena, jos olisi koskaan tullut hänestä kuulleeksi.

Paavalilta itseltään me saamme tietää, että ensimmäiset kristinuskoon kääntyneet olivat kaikkein köyhintä kansaa,[54] ja että sen saarnaajia pidettiin hulluina houkkioina, he olivat halveksittuja ja vainottuja ja kodittomia työläisiä, kaiken maailman kumma, sekä enkelien että ihmisten, "meistä on tehty kuin kaiken maailman tunkio, me olemme kuin joka miehen hylkyjä". Me tiedämme, että heidän saarnansa olivat kreikkalaisille "hulluus", ja että kun he puhuivat Jeesuksesta ja ylösnousemuksesta, heidän kuulijansa ivasivat[55] ja pilkkasivat heitä. Nämä tiedot saavat liiankin luotettavan vahvistuksen monesta saman ajan kirjailijain lausunnosta. Olemme jo nähneet, mitä kiihkeitä vihan sanoja ylevämielinen Tacitus käytti kristityistä, ja samanlainen kieli kaikuu kaikenlaisten ja -luokkaisten roomalaiskirjailijain suusta. Asianlaita on niin, että tähän aikaan ja vielä vuosisatoja myöhempäänkin roomalaiset suhtautuivat kristittyihin sellaisella ylväällä välinpitämättömyydellä, että he — kuten Festus ja Felix ja Senecan veli Gallio — eivät kertaakaan vaivautuneet erottamaan heitä juutalaisista. Tätä erotusta ei pakanamaailma täysin tajunnut, ennenkuin väärän messiaan Barkokban julmat ja määrättömät verilöylyt kristittyjen seassa keisari Hadrianuksen aikana avasivat heidän silmänsä käsittämään näiden kahden uskonnon välillä vallitsevan sovittamattoman vastakohdan. Ja kokonaisia sivuja voisi täyttää niillä tietämättömillä ja vihamielisillä solvauksilla, joita pakanat syytivät juutalaisia vastaan. Maailman silmissä he sekaantuivat koko tuohon itämaiseen ja egyptiläiseen silmänkääntäjäin ja eläintenpalvojain kurjaan joukkioon; heitä ylenkatsottiin levottomina, kapinallisina, uppiniskaisina ja ahnaina olentoina; he tuntuivat olevan kaiken maailmanlopun joukkokunnan alhaisinta roskaväkeä; heidän käännytystyönsä kävi salaisesta pyydystämisestä johonkin kummalliseen, kumoukselliseen salaoppiin, jonka suoranaisiin opetuksiin kuului jumalain halveksiminen ja kaiken isänmaanrakkauden ja kaiken perhe-elämän kunnioituksen kieltäminen; se usko oli horjumaton, että he palvoivat aasinpäätä; luonnollisesti — niin pääteltiin — vain halpamaisimmat orjat ja typerimmät naisihmiset saattoivat liittyä moiseen ihmiskammoiseen ja arvottomaan taikauskoon; heidän tapojaan kuvattiin "mielettömiksi, saastaisiksi, riettaiksi ja turmeltuneiksi" ja heidän kansaansa "taikauskoon taipuvaksi, uskontoa vastustavaksi".[56] Ja mikäli he ensinkään tekivät mitään erotusta juutalaisten ja kristittyjen välillä, niin he näille viime mainituille säästivät valituimmat ja voimakkaimmat vihansa ja herjauksensa nimitykset. "Uusi", "turmiollinen", "halveksittava", "inhoittava" taikausko — siinä ainoa kielenkäyttö, jolla Suetonius ja Tacitus suvaitsevat nimittää sitä. Vaikka Senecan on täytynyt kuulla kristittyjen nimi keisari Claudiuksen hallituksen aikana (kun sekä he että juutalaiset karkoitettiin Roomasta, "heidän alinomaisen levottomuutensa takia, johon heitä Krestus yllytti", kuten Suetonius tietämättömyydessään ilmoittaa) ja Neron vainojen vallitessa, ei hän koskaan edes viittaa heihin ja mainitsee juutalaisia vain voidakseen heistä lausua moniaita pilkallisia huomautuksia heidän laiskuudestaan sapattina ja kutsuakseen heitä "mitä riettaimmaksi kansakunnaksi".

Lukija päättäköön, onko vähimmässäkään määrässä uskottavaa, että Seneca on ollut missään suoranaisissa tekemisissä Paavalin kanssa tai että hän, rikkautensa ja valtansa kukkuloilla, olisi alentunut ottamaan oppia keisarin tai Narcissuksen huonekuntiinkaan kuuluvilta maineettomilta ja halveksituilta orjilta.

15 Luku.

YHTÄLÄISYYKSIÄ SENECAN JA RAAMATUN VÄLILLÄ.

Ja kumminkin voidaan Senecaa kutsua, niinkuin häntä onkin tämän kirjan nimessä kutsuttu, Jumalan etsijäksi; ja ne yhtäläisyydet pyhäin kirjoitusten kanssa, joita voidaan löytää hänen teostensa sivuilta, ovat lukuisat ja hämmästyttävät. Muutamat näistä herättänevät mielenkiintoa lukijoissamme ja auttavat heitä paremmin ymmärtämään, kuinka laajassa mitassa vanhan ajan filosoofien totinen etsiminen oli vienyt totuuden ja valaistuksen perille. Asetamme rinnakkain moniaita sivuja Senecan kirjoituksista raamatunkohtien kanssa, joita ne muistuttavat.

1. Jumalan läsnäolo ihmisessä.

"Ettekö tiedä, että olette Jumalan temppeli ja että Jumalan henki asuu teissä?" kysyy Paavali (1 Kor. III, 16.)

"Jumala on sinua läsnä, on kanssasi, on sinussa", kirjoittaa Seneca ystävälleen Luciliukselle, ensimmäisessäviidettä noista Kirjeistä, jotka ovat täynnä hänen syvällisimpiä siveysmietelmiään, "pyhä henki asuu meissä, pitäen silmällä ja valvoen kaikkea, mikä meissä on pahaa niinkuin hyvääkin … ei ole hyvää ihmistä ilman Jumalaa."

Ja taas (Ep. 73): "Ihmetteletkö, että ihminen turvautuu jumaliin?
Jumala tulee ihmisten luo, niin, vieläkin lähemmäs, Hän tulee ihmisiin.
Ei yksikään sydän ole pyhä ilman Jumalaa."