Ja he uskoivat häntä vielä.

Mutta seurauksena siitä oli, että kun työn paljous oli kasvanut puolta suuremmaksi, vaikka työn tarve ei ollut suurempi, puolet niistä, jotka ennen elivät työstänsä, eivät enää löytäneet ketään, joka olisi käyttänyt heitä.

Silloin tuo häijy mies, jota he olivat uskoneet, sanoi heille: "Minä annan teille työtä kaikille sillä ehdolla, että teette työtä saman ajan, ja että minä maksan teille vain puolet siitä, mitä teille maksoin; sillä tahdon kyllä tehdä teille palveluksen, mutta en tahdo joutua taloudelliseen häviöön."

Ja kun heillä oli nälkä, heillä itsellään, heidän vaimoillaan ja lapsillaan, suostuivat he tuon häijyn miehen ehdotukseen ja siunasivat häntä: "sillä", sanoivat he, "hän antaa meille meidän henkemme".

Ja pettäen heitä yhä edelleen samalla tavoin, tuo häijy mies lisäsi yhä enemmän heidän työtänsä ja vähensi yhä enemmän heidän palkkaansa.

Ja he kuolivat välttämättömän tarpeellisen puutteesta, ja toisia kiiruhti astumaan heidän sijaansa, sillä köyhyys oli tullut niin kovaksi tuossa maassa, että kokonaiset perheet möivät itsensä leipäpalasesta.

Ja se häijy mies, joka oli valehdellut veljillensä, kokosi enemmän rikkauksia kuin se häijy mies, joka oli pannut heidät kahleisiin.

Tämän jälkimäisen nimi on Tyranni; toisella ei ole nimeä muuta kuin helvetissä.

IX

Te olette tässä maailmassa kuin muukalaisia.