"Mistä tulevat meidän kärsimyksemme ja meidän riutumuksemme ja nälkä ja jano, jotka meitä kiusaavat, ja kahleet, jotka painavat meidät maahan ja painuvat lihaamme?"
Ja heidän ymmärryksensä aukeni, ja he ymmärsivät, että Jumalan poikia, Kristuksen veljiä ei ollut heidän isänsä tuominnut orjuuteen ja että tämä orjuus oli kaikkien heidän kärsimystensä lähde.
Jokainen senvuoksi koetti murtaa kahleensa, mutta se ei yhdellekään onnistunut.
Ja he katselivat toisiansa syvästi säälien, ja kun rakkaus oli heissä elävä, sanoivat he toisilleen: "Meissä liikkuu kaikissa sama ajatus. Miksikä meillä ei olisi kaikilla sama rohkeus? Emmekö kaikki ole saman Jumalan poikia ja saman Kristuksen veljiä? Pelastakaamme itsemme tahi kuolkaamme yhdessä!"
Ja sen sanottuaan he tunsivat itsessään jumalallisen voiman, ja minä kuulin heidän kahleensa ryskien murtuvan, ja he taistelivat kuusi päivää niitä vastaan, jotka olivat panneet heidät kahleisiin, ja kuudentena päivänä he pääsivät voittajiksi, ja seitsemäs oli levon päivä.
Ja maa, joka oli kuiva, vihannoi jälleen, ja kaikki saattoivat syödä sen hedelmiä ja tulla ja mennä kenenkään heille sanomatta: "Mihin menette? Tästä ei ole lupa kulkea."
Ja pienet lapset poimiskelivat kukkia ja toivat ne äidilleen, joka hymyili heille lempeästi.
Eikä ollut köyhiä eikä rikkaita, vaan kaikilla oli runsaasti, mitä he tarvitsivat, sillä kaikki rakastivat toisiansa ja auttoivat toisiansa niinkuin veljet.
Ja ääni, ikäänkuin enkelin ääni, kaikui taivaissa: "Kunnia olkoon Jumalalle, joka on antanut sovun, rakkauden, voiman lapsillensa! Kunnia olkoon Kristukselle, joka on antanut jälleen vapauden veljillensä!"