Se oli eräänä synkkänä yönä; tähdetön taivas lepäsi raskaana maan päällä, niinkuin musta marmorinen kansi hautakummulla.
Eikä mikään muu häirinnyt tämän yön hiljaisuutta kuin omituinen, ikäänkuin kepeän siivenlyönnin ääni, joka silloin tällöin kuului maaseudun ja kaupunkien yläpuolella.
Ja silloin pimeys yhä synkkeni, ja jokainen tunsi sieluansa kouristavan ja pöyristyksen kulkevan suonissaan.
Ja mustalla verhotussa salissa, jota valaisi punertava lamppu, istui seitsemän purppuraan puettua miestä seitsemällä rautaistuimella, päät kruunujen peittäminä.
Ja keskellä salia kohosi valtaistuin, kuolleiden luista tehty, ja valtaistuimen juurella oli jakkarana kumoon kaadettu ristiinnaulitun kuva ja valtaistuimen edessä eebenpuinen pöytä ja pöydällä astia täynnä punaista ja vaahtoavaa verta ja ihmisen pääkallo.
Ja nuo seitsemän kruunattua miestä näyttivät miettiväisiltä ja surullisilta, ja kuoppiensa pohjalta heidän silmänsä silloin tällöin singahduttivat lyijynkarvaisen tulen kipinöitä.
Ja yksi heistä nousi ja lähestyi valtaistuinta horjuen ja laski jalkansa ristiinnaulitun kuvan päälle.
Siinä silmänräpäyksessä hänen jäsenensä vapisivat, ja hän näytti olevan pyörtymäisillään. Toiset katselivat liikkumattomina; he eivät vähääkään liikahtaneet, mutta jokin, en tiedä mikä, kulki heidän otsansa yli, ja hymy, joka ei ollut inhimillistä laatua, veti kokoon heidän huulensa.
Ja se, joka oli näyttänyt olevan pyörtymäisillään, ojensi kätensä, tarttui astiaan, joka oli täynnä verta, kaatoi sitä pääkalloon ja joi sen.
Ja tämä juoma näytti vahvistavan häntä.