Kaikki syntyvät tasa-arvoisina: ei kukaan, tullessaan maailmaan, tuo mukanaan käskemisen oikeutta.
Näin kerran eräässä kehdossa lapsen, joka huusi ja laski suustaan kuolaa, ja sen ympärillä oli vanhuksia, jotka sanoivat sille: "Herra", ja jotka polvistuen rukoilivat sitä. Ja minä ymmärsin ihmisen koko viheliäisyyden.
Synti se on, joka on luonut ruhtinaat; sillä sen sijaan, että ihmiset olisivat rakastaneet ja auttaneet toisiaan niinkuin veljet, he alkoivat vahingoittaa toisiansa.
Silloin he valitsivat joukostaan yhden tahi useampia, joita pitivät oikeamielisempinä, suojelemaan hyviä pahoilta, ja jotta heikko saattaisi elää rauhassa.
Ja valta, joka heillä oli, oli oikeutettu valta, sillä se oli Jumalan valta, joka tahtoo, että oikeuden tulee vallita, ja kansan valta, joka oli heidät valinnut.
Ja senvuoksi oli jokainen tunnossaan sidottu tottelemaan heitä.
Mutta heidän joukossaan ilmestyi pian myöskin niitä, jotka tahtoivat hallita omavaltaisesti, ikäänkuin olisivat olleet jalompia luonnoltaan kuin heidän veljensä.
Ja näiden valta ei ole oikeutettu, sillä se on Saatanan valtaa, ja heidän herruutensa on ylpeyden ja ahneuden herruutta.
Ja senvuoksi, milloin ei ole pelättävä, että siitä johtuu vielä enemmän pahaa, jokainen voi ja joskus jokaisen tulee omassatunnossaan vastustaa heitä.
Iankaikkisen oikeuden vaa'assa teidän tahtonne painaa enemmän kuin kuningasten tahto; sillä kansat ne luovat kuninkaat; ja kuninkaat ovat luodut kansoja varten, ja kansat eivät ole luodut kuninkaita varten.