Oi Jumala! Se kaatuu; se on saanut kuoliniskun. Ei, se on vain haavoitettu; Maria, Neitsyt-Äiti, kietoo sen vaippaansa, hymyilee sille ja vie sen vähäksi aikaa pois taistelun alueelta.
Näen toisen kansan kamppailevan hellittämättä ja ammentavan yhä uusia voimia tästä taistelusta. Tällä kansalla on Kristuksen merkki sydämensä päällä.
Näen kolmannen kansan, jonka kuusi kuningasta on polkenut jalkansa alle, ja joka kerta kun se liikahtaa, kuusi väkipuukkoa uppoo sen kurkkuun.
Näen suuren rakennuksen päällä, hyvin korkealla ilmassa ristin, jota tuskin voin eroittaa, koska se on mustan harson peittämä.
Ihmisen poika, mitä näet vielä?
Näen Idän joutuvan sisäiseen sekasortoon. Se näkee muinaisten palatsiensa luhistuvan, vanhain temppelien sortuvan soraksi, ja se kohottaa katseensa kuin etsiäkseen toisia mahteja ja toista Jumalaa.
Näen Lännen puolella ylväskatseisen, kirkasotsaisen naisen; hän kyntää lujin käsin kepeästi vakoa, ja kaikkialta, missä aurankärki kulkee, näen nousevan ihmis-sukupolvia, jotka huutavat häntä avuksensa rukouksissaan ja siunaavat häntä lauluissansa. Näen Pohjoisessa ihmisiä, joilla on enää jäljellä vain vähäisen lämpöä, joka on keskittyneenä heidän päähänsä ja joka sitä huumaa; mutta Kristus koskettaa heitä ristillänsä, ja sydän alkaa sykkiä.
Näen Etelässä ihmisheimoja vaipuneina en tiedä minkä kirouksen alaisiksi: jokin raskas ies heitä painaa; he käyvät kumarassa; mutta Kristus koskettaa heitä ristillänsä, ja he ojentavat jälleen vartalonsa.
Ihmisen poika, mitä näet vielä?
Hän ei vastaa; huutakaamme uudelleen: