Kärripoika: Sitä, hyvä Rózsa, että tapasin pustalla Mátan karjamajan renkipojan, joka ratsasti luokseni, huutaen: "Hei, Janos, oletko nähnyt karkulaista?" — "Mitä karkulaista?" kysäsin minä. "No, sitä karjapaimenen laukkia; se pääsi irralleen ja läksi hirnuen, häntä sojolla kiitämään tänne Hortobágyihin päin!" — "Missä oli sitten isäntä, kun koni karkuun pääsi?" kysyin minä.
Sándor: (Nopeasti.) Ja mitä sanoi poika?
Kärripoika: Sanoi, että paimen nukkui vielä, kovin väsynyt kun oli kiivaasta ajosta.
Sándor: Mistä ajosta?
Kärripoika: Se oli tapahtunut Polgárin ylimenopaikalla, kertoi poika. Siellä olivat hullaantuneet lehmät, jotka Mährin herra oli ostanut ja joita karjapaimen oli saattamassa uudelle isännälleen. Tuntiessaan lautan liikkuvan, olivat elukat äkkiä riehaantuneet, hypänneet veteen, uineet rannalle ja lähteneet häntä torvella ja sarvet päin tannerta painelemaan kuin kiiliäistä pakoon pötkien kohti entistä kotikontua. Tuskin oli paimen pysynyt laukillaan kintereillä.
Sándor: (Itsekseen.) Hän on siis kotona!
Kärripoika: Pahat kielet kyllä kuiskivat, että paimen olisi tehnyt joitakin velhonvehkeitä, sanoi poika; sanovat, että hän muka poltti piipussaan "orvonturvetta", jota naudat kammovat, jotta olisi saanut hälinän aikaan ja karkoitetuksi elukat takaisin kotiinsa, vieraaseen maahan kun ei mukamas halunnut lähteä, mutta sellaisia juttuja ei usko kukaan ihminen. Lautturi on vaan ollut tapansa mukaan humalassa ja sekoittanut turpeen katkun viininhöyryyn, sanoi poika, ja huolimattomuudessaan itse aiheuttanut häiriön… (Osoittaa vasemmalle.) Kas, tuollahan laukki onkin! Ptruu, hepo, ptruu! Ptruu! Ottakaa kiinni, ottakaa kiinni! Ptruu!
(Juoksee nopeasti vasemmalle.)
Sándor: Enkö sitä aavistanut. (Ottaa kukan rinnastaan ja lyö sen piiskallaan mäsäksi.) Kuolema ja kadotus!
Rózsa: Mitä pahaa tuo kukka on sinulle tehnyt?