"Hyvä! Mutta Ellak ei ole mikään heikko raukka, vaan kyllin vahva pitämään tuon uuden voiton jälkeen hallussaan sen, mitä isä on voittanut. Silloin ei hunnilaisvaltakunnalla ole enää ketään vihollista maan päällä."
"Silloin — on kuin onkin!" lausui Ardarik.
"Oikeaa kuningaspuhetta", huudahti Daghar kärsimättömänä. "Liian arvoituksellista! On siis taisteltava ilman gepidejä — lopulti heitä vastaan! Kuningas Wisigast, lähetä minut Valamerin, amalungilaisen, luo. Minä tahdon hänet —"
"Säästä se ratsastus, nuori Daghar", virkkoi Ardarik.
"Onko hän hänetkin armahtanut ja — kahlehtinut?" intoili nuorukainen.
"Ei. Mutta he ovat juoneet veriveljeyden."
"Hyi inhaa hirmunverta!" huudahti kuninkaanpoika.
"Ei itägoottikaan taistele hunnilaisvaltakuntaa vastaan niin kauan kuin Attila elää."
"Hän voi elää vielä kauankin; hän on vasta kuusikuudetta talvea vanha", puhisi Daghar.
"Ja sillävälin menehtyy maailma", huokasi Wisigast.