"Hän ei tahtonut tehdä sinua levottomaksi ennen, aikojaan — tunnethan hänen voimakkaan henkensä! — kenties aiheetta, hän arveli. Mutta on syytä toimia. Hän näki kaikkien germaanilaiskansain kauneimman neidon ja halusi häntä — kuka saattaa hänet nähdä haluamatta? Ellak pyytää häntä isältään…"
"Ildikoa? Minun lastani! Tule! Rientäkäämme! Kotiin! Pian!"
He kulkivat saaren huippenevaan itäpäähän, jossa oli liejuiselle rannalle maihin vedetty lautta, kuudesta paksusta hirrestä kömpelösti kyhätty ja etumaisen poikkihirren editse pystyyn maahan lyödyn sulkupuun kiinnittämä. Molemmat hyppäsivät sen päälle. Daghar iski lauttavivulla hirren alas, lykkäsi lautan irti rannasta ja nopeasti kuin nuoli se lähti soljumaan myötävirtaa; nuorukainen työnsi kokasta sestalla oikealta, väliin vasemmalta puolen, edestakaisin juosten, vanhus piti perää leveällä melalla: — hän suuntasi kulun oikealle, eteläiselle rannalle. — Kumpikin oli kovin kiihdyksissä ja halusi kärsimättömänä päästä kotiin. —
Ja nyt, kun tuo melan outo, heikko loiske oli häipynyt tuonne kauas, nyt painui syvä hiljaisuus sekä joen että taaksejääneen luodon ylle.
Hetkisen pysyi kaikki vaiti.
Juokseva vesi korisi hiljakseen; länsituuli kumarrutti korkean ruohikon syvästi tummanruskeat heiluvat kukkatöyhdöt joen kalvoon asti; leveäsiipinen yökkö lentää tohahti äänettömästi ohi, erehtymättömän varmasti siepaten yöhyttysiä suuhunsa.
Muuten kaikki hiljaa, hengetönnä.
* * * * *
Silloin näytti salavan leveä runko, jonka alla nuo neljä miestä olivat neuvotelleet, kummallisesti kasvavan: sen latvaoksien välistä kohoutui puusta tumma hahmo.
Ensin pisti esiin kypärinen pää, sitten leveä, vaipan peittämä vartalo, joka voimakkain käsin kävi kiinni puun latvaan. Nyt kuunteli ja tähysti mies tarkkaan ympäristöönsä. Kun kaikki oli hiljaa ja pysyi hengetönnä, veti hän sääretkin pois onkalosta ja hyppäsi maahan. Toinen ja kolmas hahmo vetäytyi esiin ontosta salavasta ja laskeutui alas.