"Ellen kaiken kullan ja kaikkien nöyryytyksien hinnalla saa hunnia pidätetyksi, vaan hän taas vetää pelätyn miekkansa tupesta, tulee minun hänelle esittää…"
"Ei kuitenkaan", tiedusti Comes, "että Länsi-Roomaa vastaan on helpompi sotia ja se helpompi ryöstää kuin Byzantion?"
"Se on meidän tärkein tehtävämme", vahvisti puhuja.
"Säästäkää itseltänne se vaiva", huusi prefekti vihan vimmassa.
"Sillä meidän on Attilalle todistettava, että te siellä
Byzantionissa olette vielä paljon turvattomammat ja voimattomammat ja
sitäpaitsi rikkaammat kuin me ravennalaiset!"
"Voi häpeää", voivotteli Patricius.
"Voi surkeutta", valitti ääneensä Comes.
Maximinus pusersi nyrkillään otsaansa, Romulus painoi kättään sydäntään vasten, prefekti ravisti vihaisena päätään, reetori hillityn tuskan valloissa hiljaa voihki. Tämän surullisen keskustelun kestäessä he olivat saapuneet byzantilaisten vaunujen luo; heidän murheensa näkyi selvään heidän ilmeistään ja eleistään.
Eräiden valtavain vaunujen takaa katseli heitä kookas, korkea hahmo. Mies nyökäytti hiljaa kypärin peittämää päätään. "Painaako, roomalaiset, häpeä teidät maahan?" hän kuiskasi gootin kielellä. "Olette sen täysin ansainneet — jo aikoja sitten. — Odottakaa vain! Vielä parempaa tulee!"
Neljäs luku.
Noin pari tuntia myöhemmin istuivat nuo neljä roomalaista ystävystä myötään tuomassaan, väleen pystytettävässä matkateltassa, jokseenkin hauskassa ympäristössä. Nurmilattia oli kallisarvoisilla matoilla paksulti peitetty; kolmikolkkaisen matkateltan huipusta riippui lamppu, levittäen himmeää valoa; palvelevain orjain, jotka olivat kattaneet illallisaterian, oli käsketty poistua; viiniruukkuun, vedellä täytettyyn sekoitusruukkuun ja neljään pikariinsa ulottuivat toverukset itse pehmeillä patjoilla loikoessaan. Ediko itse oli kysynyt, oliko heillä kaikki, mitä tarvitsivat, ja sitten kohteliaasti hyvästeltyään poistunut. Vigilius makasi toisessa teltassa lonkkasärkyä potien; se ja kai myöskin tieto, että hän oli toisista vastenmielinen, pysytti hänet erillään heistä; poika hoiti häntä.