Seitsemäs luku.
Vanhus oli jälleen tullut tyydytetyksi; luoden herraansa innostusta todistavan katseen hän huudahti: "Ja sinuun uskovat — enemmän kuin sinä itse — hunnisi ja Khelkhal. Enemmän, voi! enemmän kuin isien hurskaisiin oppeihin! — Juuri se, mistä keskustelimme, osoittaa sen."
"Mitä sillä tarkoitat?"
"No, sinähän tiedät —", vanhus alensi tässä ääntään, vaikkei ketään kuuntelijaa voinut olla lähettyvillä. "Onnettomuutta ja tuhoa uhoaa naisen tappaman miehen ruumiista kaikkiin lähelläolijoihin; kuin ruttoa pakenee hunni siten surmattua. Ja sinä tiedät myös, mikä kirous kansamme ikivanhan, kallionlujan uskon mukaan kohtaa ei vain sitä miestä itseään, joka kuolee vaimon käden kautta — vaan hänen poikiaankin! Ja kuitenkin he uskovat sinuun ja sinun muuttumattomaan onneesi."
Hieman kauhistuksesta hytkähtäen, ikäänkuin hänen olisi tullut vilu, ja väljää viittaa tiukempaan hartiainsa ympärille vetäisten hallitsija virkkoi: "Toista poikaa se jo kohtasi. — Eihän toki! — Sillä on kirous jo mennyt täytäntöön, on tyydytetty. Puolet täytäntöönmenosta on, luulen ma, yllin kyllin mokomalle tyhmälle taikauskolle." Hän koetti hymyillä, mutta ei onnistunut.
"Varo itseäsi, Attila! Älä ärsytä jumalia! Etteivät he panisi toistakin puolta täytäntöön — sinun suhteesi."
"Joutavia! Jos sellainen usko tosiaankin olisi pätevä, niin uskon kernaammin ennustukseen, joka minulle vasta äskettäin ilmoitettiin, kun vangiksijoutuneet boranilaiset ruhtinaat uhrasimme. Heidän vavahtelevista maksoistaan luki loihtijapappi: sinua, Attila, ei haavoita metalli, ei kivi eikä puu, ei veitsi, ei keihäs, ei nuoli, ei kirves, ei nuija — makuuhuoneessasi, vuoteellasi olet kuoleva kauniin naisen valkoisiin, pehmeihin, morsiamellisiin käsivarsiin."
Mieluisasti hän painoi pienet silmänsä kiinni, tuota mielikuvaa hengessään nauttien, lausuessaan nuo sanat ikäänkuin itsekseen.
"Voi sinun viisasta päätäsi! Etkö huomaa, että se loihtija — eihän hän ollut edes hunni, vaan maita mantereita kiertävä tessalialainen! — jakelee vain sellaisia ennustuksia, jotka, niinkuin hän oikein arvasi, maistuvat suussasi pelkältä hunajalta? Sillä yhä sinä olet naisiin kyllääntymätön."
"En yksistään nautinnon takia, Khelkhal. Syvempi siinä on mieli. Ja — turmiollisempi alkusyy. — Mutta kuule nyt Bledan loppu. — Kun olimme veljellisesti jakaneet isän valtakunnan ja aarteet, se on: aivan tasan…"