"Olet siihen liian heikko", hän vastasi.
"'Senpähän näemme', virkoin ja käänsin selkäni lähteäkseni tieheni.
Silloin hän uhkasi — ja se oli hänen tuhonsa!
"'Varo itseäsi, pysy rauhassa!' hän käski. 'Jo aikaa sitten on minua kaduttanut, siitä pitäen kun näin sinun hurjan himosi, että annoin sinulle puolet perinnöstäni.'
"'Säilytä rauha! Muutoin kysyn hunneiltasi, eikö vieläkin esikois-oikeus ole pantava voimaansa. Saat nähdä, eivätkö sinunkin kansasi halua mieluummin elää rauhassa minun lempeän käteni suojaamina kuin sinun ruoskasi pakottamina usutettuina kaikkia naapureja vastaan.'
"Ja hän jätti minut siihen seisomaan ja lähti ylpein askelin tiehensä.
"Aluksi jähmetytti minut äänetön vihan vimma.
"Sitten pääsi kurkustani raivon parahdus ja syöksyin hänen leiristään Tonavan metsään. Saavuttuani telttaani kaatoi kova kuume minut maahan. Seuraavana yönä näin uninäyn…", hän pysähtyi puheessaan, hengitti syvään ja lausui sitten juhlallisesti: "Se ratkaisi hänen kohtalonsa. Ja minun! Ja tuhannen kansan. —"
Kahdeksas luku.
"Sillä minusta tuntui: yht'äkkiä minut tempaistiin vuoteestani, teltastani, kohosin ilmaan kuin pyörretuulen nostamana, korkealle, yhä korkeammalle, liki tähtiä, ja sitten minut jätettiin maanpiirin korkeimman vuoren huipulle.
"Ja kun tähän asti oli yö ollut ympärilläni — oli nyt kirkas päivä.